Laulu: Paleface − Helsinki – Shangri-La
Albumilta Helsinki – Shangri-La (2010)
Sanat: Paleface
Sävellys: Trad. (Mm. Tapio Rautavaaran kappale Mannakorven mailla)
Koordinaatit: 60° 10’ 26”, 24° 56’ 13.5”
Helsinki – Shangri-La -kappale oli iso laulu Palefacen uralla. Se nosti räppärin pienen hiljaisemman vaiheen jälkeen taas Suomen kansan kollektiiviseen tietoisuuteen.
– Kirjoitin biisin vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Se oli lamaan syöksyvän Suomen aikaa, ihmisten pahoinvointi näkyi entistä vahvemmin, hallituspolitiikka otti voimakkaan askeleen oikealle. Halusin yhdistää nämä asiat yhteen kappaleeseen.
Paleface kertoo yhdessä biisin tapahtumapaikoista, VR:n Makasiinien paikalle rakennetun Helsingin Musiikkitalon kahvilassa, että biisistä ei pitänyt tulla singleä.
– Albumin kolmantena singlenä piti julkaista Hilja Grönforsin kanssa äänitetty Saapuu elokuun yö, mutta erinäisten käänteiden vuoksi sitä ei ikinä julkaistu. Cd-singlet oli jo painettu. Soitimme levyä Timo Kuoppamäelle (nykyinen Sony Musicin tuotantopäällikkö). Hän oli siihen aikaan eräänlainen neuvonantajamme, ja hän ehdotti Helsinki – Shangri-La -biisiä singleksi. Biisin video julkaistiin toisen iltapäivälehden nettisivulla. Se katsottiin lyhyen ajan sisällä miljoona kertaa. Se niin sanotusti räjäytti pankin.
”Hävitetään lepakot ja muutkin parasiitit / Eduskuntatalon eessä roihuu makasiinit / Hallelujah hei, huutaa nollatoleranssi / juhlii vartiointiliikkeet ynnä FPS”
Paleface kertoo, että säkeistöjä oli tehtynä aluksi lähes kolmekymmentä. Räppäriä kiehtoo rekilaulumitan ajatus, jossa melodia on yhteinen, mutta laulajat kirjoittavat omat tekstit. Tämä kuuluu Helsinki – Shangri-Lassa.
– Halusin elvyttää sen perinteen. Helsinki – Shangri-Lan julkaisun jälkeen erilaisia versioita alkoi ilmestyä nettiin. Muun muassa Kevitsan kaivosmiehet tekivät oman versionsa siitä. Olin hiljattain Rosa Liksomin uuden kirjan julkistustilaisuudessa, jossa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaat esittivät biisin. Ja tehtiinhän siitä karaokevideokin!
Shangri-La on brittikirjailija James Hiltonin Sininen kuu -romaanissa (1933) esiintyvä fiktiivinen, harmoniaa huokuva eteerinen paikka. VR:n makasiinit olivat taas joukko varastorakennuksia Helsingissä, Mannerheimintien varrella vastapäätä Eduskuntataloa, suunnilleen nykyisen Musiikkitalon paikalla. Makasiinit paloivat vuonna 2006.
– Kun soitin biisin ensimmäistä kertaa livenä, minulta tultiin kysymään, että olenko itse kirjoittanut laulun sanat. Silloin tiesin, että jotain isoa on tapahtumassa. Biisin käänteentekevyys aukesi toden teolla vasta, kun tapasin akateemisia tutkijoita, jotka olivat tehneet tutkimusta nuorten syrjäytymisestä. He tunnistivat kappaleen sanoituksesta kymmenen syrjäytymiseen johtavaa syytä.
”Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan / Julkisivuduunarit ne Tallinnasta tuodaan / Hurahuhhahhei, mistä halvimmalla saadaan / Sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La”
Muun muassa tehokkuusajattelu, globalisaatio, valvontayhteiskunta, tuomiot varhaisella iällä, pikavipit, päihteet, vaikeus päästä päihdehoitoon. Isoja ja tärkeitä asioita.
Molempien kouluampujien omaiset ovat ottaneet biisin tiimoilta Palefaceen yhteyttä.
– Ne ovat olleet hätkähdyttäviä yhteydenottoja. Toinen isistä oli aluksi järkyttynyt, mutta hän lopulta kiitti minua. Heistä oli tuntunut, että asiaa yritetään painaa unholaan.
– Räppärit ovat parhaimmillaan osa trubaduuri-, bardi- ja pelimanniperinnettä. Tyyppejä, jotka soittavat ja laulavat vanhat viisaudet ja uudet uutistapahtumat: kuten Gil Scott-Heron ja Nikki Giovanni. Siinä ja vanhan laululiikkeen hengessä halusin tehdä tällaisen kappaleen. Musiikki on myös tiedotusväline.
– Kappale sai aikaan melkoisia reaktioita. Yhdessä syrjäytymisseminaarissa silloinen pääministeri Jyrki Katainen nousi ylös parin ekan fraasin jälkeen ja käveli salin keskikäytävää pitkin pois. Aivan selvästi osoittaakseen mieltään.
Helsinki – Shangri-La -albumi myi nimikappaleen menestyksen siivittämänä lyhyessä ajassa platinaa.
– Se iski jollain tavalla ihmisten kipupisteisiin. Se on tärkeä laulu, joka on relevantti vielä viisi vuotta julkaisunsa jälkeenkin.
Teksti ja kuva: Visa Högmander
Artikkeli julkaistu alun perin Soundissa 2/2015