Deep Purplen suunnitelmat selvisivät – kannattajakunnalle on tarjolla iloisia uutisia!

24.4.2024 12:35

Eilen uutisoitiin, että Deep Purple on salaperäisten sosiaalisen median päivitystensä perusteella suunnittelemassa jotain. Nyt selvisi, mitä sieltä on tulossa: yhtye julkaisee ensi kesänä uuden levyn. Hyvä!

Albumin nimi on =1, ja se tulee julki tarkalleen ottaen 19. heinäkuuta. Levy sisältää 13 biisiä, ja sen ensimmäinen single saadaan kuultavaksi 30. huhtikuuta. Albumin tuottaa Bob Ezrin.

Deep Purplen miehistössä vaikuttavat nykyään laulaja Ian Gillan, basisti Roger Glover, rumpali ja perustajajäsen Ian Paice, kosketinsoittaja Don Airey sekä tuoreimpana jäsenenä kitaristi Simon McBride. =1 on yhtyeen ensimmäinen albumi McBriden kanssa. Purplen pitkäaikainen jäsen Steve Morse jätti yhtyeen henkilökohtaisista syistä vuonna 2022.

Tiedotteen mukaan nimi =1 symboloi ajatusta siitä, että ”yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa kaikki yksinkertaistuu lopulta yhdeksi, yhtenäiseksi olemukseksi”. Lisätietoa symboliikan tarkoituksesta paljastetaan pikkuhiljaa ennen levyn julkaisua.

Tulevan levyn biisilista:
1. Show Me
2. A Bit On The Side
3. Sharp Shooter
4. Portable Door
5. Old-Fangled Thing
6. If I Were You
7. Pictures Of You
8. I’m Saying Nothin’
9. Lazy Sod
10. Now You’re Talkin’
11. No Money To Burn
12. I’ll Catch You
13. Bleeding Obvious

Lisää luettavaa