Muusikko pelastaa maailman

5.12.2008 12:32

Missä mennään, kun soittaja tai laulaja ryhtyy hyväntekijäksi? Idealisti näkee ratkaisun jalona ja eettisenä eleenä. Kyynisempi toteaa muusikon vain tekopyhänä kiillottavan omaa kilpeään. Jyrki69, Emma Salokoski, Anssi Kela ja Asa ovat jäävejä asiaa arvioimaan, mutta kansanedustaja Pekka Haavisto katsoo symbioosia etäämmältä.

Kuten muutkin kulttuurin, viihteen tai urheilun kautta tunnetut julkiset henkilöt, joutuvat myös muusikot muodostamaan jonkin kannan hyväntekeväisyystoimintaan viimeistään siinä vaiheessa, kun tunnettuus alkaa ulottua oman postinumeroalueen ulkopuolelle.

Erilaisilla ideoijilla, ”hyvän asian” puolestapuhujilla ja muilla politrukeilla sekä maailmanparantajilla on nimittäin tarjota hankkeita enemmän kuin vuorokaudessa riittää tunteja niitä toteuttaa.

Kaikista projekteista voi toki kieltäytyä kategorisesti ja keskittyä parannusten aikaansaamiseen vain taiteellaan, mutta tämän metodinhan historia on osoittanut aika tehottomaksi.
Ikuisuuskysymys ”Voiko musiikilla muuttaa maailmaa?” paketoitiin näillä sivuilla hiljan humoristisesti, mutta tyhjentävästi punkrockyhtye Abduktion laulajan toimesta. ”Vaikea sanoa. Tuskin sitä sillä voi huonommaksikaan tehdä”, totesi Mikko Suikkanen Soundissa 6–7/08.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen puolelta yhtälö on suoraviivainen: massoille tutun ja edes jokseenkin säädylliseksi sekä kunnolliseksi tiedetyn miehen tai naisen kasvot pysäyttävät kadunvarsimainoksessa tehokkaammin kuin loskaisella kadulla ruuhka-aikaan mappi kädessä pyörivä feissari.

Niin sanotun huomiotalouden aikoina organisaatiot rekrytoivatkin projektiensa keulakuviksi kernaasti hahmoja median valokeilasta. Ja kun on hyvälle kerran pikkusormensa suonut, yhteydenottoja tulee lisää.

Lumipalloefektin on todistanut myös Jyrki69 eli Jyrki Linnankivi, joka kutsuttiin vuonna 2005 Unicefin Hyvän tahdon lähettilääksi.

– Kyselyjä tulee koko ajan joka suunnasta, mutta prioriteettini on olla mukana Unicef-toiminnassa. On tyylikkäämpää yrittää olla yhden asian mies eikä tuputtaa itseään joka paikkaan, pohtii The 69 Eyesin laulaja myöntäen tosin olevansa parhaillaan mukana myös WWF:n Operaatio Maa -hankkeessa. Siinä hän kiinnittää yhtyetoverinsa Jussi69:n eli rumpali Jussi Vuoren kanssa huomiota Itämeren suojeluun.

– Operaatio Maa on mielenkiintoinen ekologinen projekti, ympäristötiedettä yliopistotasolla aikanaan opiskellut ja jo sitä kautta poliittisesti ”vihertäväksi” tunnustautuva Linnankivi toteaa. – Olen silti pääosin sitä mieltä, että humanitäärisellä toiminnalla pystytään myös suoraan vaikuttamaan kehitysmaiden ekologiaan.

Linnankiven pestaus Unicefin leipiin oli juuri ristiriitaisuutensa tähden onnistunut muunnelma Jekyll ja Hyde -teemasta: goottivampyyri vähäosaisten lasten asialla.

– Valintani oli tarkkasilmäinen veto Unicefilta tuon kontrastin ja sen kautta tulevan särmän tähden, Linnankivi myöntelee. – Ja joka ikisessä ulkomaan haastiksessa onkin nykyään kaksi vakiokysymystä: ensin halutaan tietää suosikkivampyyrileffani ja sitten tiedustellaan jotain Unicefistä. Aihetta sivutaan aina ja kauttani viesti kulkee uusille urille.

Artistin suunnasta katsoen hyväntekeväisyys-kuvio voi silti käydä monimutkaiseksi. Ainakin on syytä arvioida, onko edustettavaksi tarjottu asia sellainen, johon tullaan aina suhtautumaan plus-merkkisesti.

Olisi ikävää heiluttaa nyt hyvässä uskossa lippua, jonka alle ryhmittyneet tullaan jälkipolvien toimesta tuomitsemaan tai tulkitsemaan arveluttaviksi tai vähintään kiistanalaisiksi. Muistaa sopii myös vanha viisaus ”kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää”.

Ja toki periaatteellinen hyvän asian nimissä toimiminenkin saattaa johtaa tökeröihin ylilyönteihin. Folkmetalliyhtye Moonsorrow koki irvokkaan kohtalon joutuessaan huhtikuisella Saksan-kiertueellaan paikallisen Antifan hampaisiin.

Natsismin ja fasismin vastaisen järjestön mielestä Moonsorrow’n logossa käytetty kirjasintyyppi riitti todistamaan yhtyeen olevan äärioikeiston asialla. Sitä Antifassa ei kai ollut viitsitty selvittää, että kyseiset riimut ovat vanhaa skandinaavista perua.

Viikinkimytologiasta ammensivat eittämättä aikoinaan tietyt SS-johtajat ja nykyään esimerkiksi Moonsorrow, mutta asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sivumennen sanoen, samainen sig-riimu hävisi salamana Disco Ensemblen logosta, kun sopimus Saksan Universalin kanssa toteutui.

Niinpä joku rajaakin auttamisensa yksinkertaisesti siihen, että lainaa lahjojaan ja antaa aikaansa vain hyvin lähellä olevien asioiden ajamiseen, kuten vaikka bändien treenikämppien puolesta marssimiseen ja esiintymiseen.

Varma valinta on myös järjestö, jolla on poliittisesti riippumattoman tai ainakin puolueettoman toimijan maine – mielellään jo vuosikymmenten takaa. Tällaisia organisaatioita ovat Punainen Risti ja Maailman Luonnonsäätiö WWF sekä Yhdistyneiden Kansakuntien osana toimiva Unicef.

– Minullekin Unicef ja Hyvän tahdon lähettiläät olivat tuttuja jo lapsuudesta, kertoo Linnankivi. – Olin itse asiassa skidinä itse mukana tilaisuudessa, jossa Danny Kaye kävi lumisotaa lasten kanssa! Kunnioitukseni Unicefiä kohtaan onkin suuri – Punaisen Ristin ohella järjestön status on korkea. Ja sekä globaali että puolueeton.

Teollisissa länsimaissa voi itsensä laittaa huoletta likoon myös ympäristöjärjestö Greenpeacen tai ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin nimissä. Näin teki jälkimmäiselle vuosituhannen vaihteessa uudet suomalaiset kasvot antanut Don Johnson Big Bandin keulakuva.

Suurinta suosiotaan tuolloin vasta odottanut räppäri Tommy Lindgren tosin suoritti siviilipalveluksensa Amnestyn Suomen-toimistolla 1997 ja jatkoi sen jälkeen muutaman vuoden ajan järjestön tiedottajana, eikä siis ollut mikään erikseen rekrytoitu kampanja-mannekiini.

Tuoreessa Amnestyn jäsenlehdessä (5/08) kiinnittää puolestaan laulaja Emma Salokoski huomiota Venäjän huonontuvaan sananvapaustilanteeseen.

– Olen asunut pienenä Neuvostoliitossa, joten maan asiat kiinnostavat sitäkin kautta, hän perustelee. – Lisäksi sananvapausasiat  olivat meillä kotona tapetilla jo silloin, kun joskus teininä ensi kertaa kuulin koko Amnestystä ja lähdin toimintaan korttikampanjoiden myötä. Äitini on antropologi, ja hänen Namibian alkuperäiskansoihin liittyvän tutkimuksensa kautta esimerkiksi apartheid ja mielipidevangit tulivat tutuksi.

Salokosken äiti jos kuka on osannut valistaa ihmisoikeusasioista: Märta Salokoski oli vuonna 1964 mukana perustamassa Suomen kolmea ensimmäistä Amnesty-ryhmää.

– Olen ollut Amnestyn jäsen jo pitkään, Emma jatkaa ja myöntää hänkin saaneensa yhteydenottoja lukuisilta eri järjestöiltä.

– Tähän toimintaanhan voisi ottaa hyvin kyyniseen asenteen ja lähteä mukaan ihan kaikkeen sillä idealla, että näissä merkeissä tuleva julkisuus on aina hyvästä. Jossain vaiheessa kyselyitä tuli aika tavalla, joten jouduin kieltäytymään yhdestä jos toisestakin. Siitä voi saada vähän tylsän maineen, mutta aikani ei vain riitä kaikkeen. Niinpä katsoin voivani jäädä pois esimerkiksi Animalian kampanjasta, koska turkistarhauksen vastustaminen ei ole minulle mikään sydämen asia.

Punaisen Ristin, Unicefin, WWF:n, Greenpeacen tai Amnestyn kaltaisten järjestöjen toimintaan lähtevä ei tyydy vain paikallisten asioiden käsittelyyn. Hän pyrkii ottamaan pelikentäkseen koko planeetan ja vaikuttamaan näin asioihin suoraan kipupisteissä.

Ja nimenomaan tässä vaiheessa joutuu monen usko koetukselle. Kuka tahansa meistä miettii kolikoita marketissa rahalippaaseen pudottaessaan ja tekstiviestilahjoitusta tv-konsertin ääressä harkitessaan: ”Mikähän osa lahjoituksestani todella päätyy sinne, missä apua tarvitaan?”. Miten kiharainen mahtaa olla ajatusketju ihmisellä, joka harkitsee sekä oman aikansa että maineensa peliin pistämistä?

– Asian on luonnollisesti oltava sellainen, jonka takana voin seistä, johon uskon ja joka koskettaa, miettii Unicefin, EU:n yhdenvertaisuuden teemavuoden ja nuorten mielenterveystyön nimissä levyttänyt tai esiintynyt Anssi Kela. – Julkisuuden henkilöiden käyttö kampanjoissa onkin perusteltua. Jos Veijo Unicef pitää lehdistötilaisuuden lasten oikeuksista, hänen voi olla aika vaikeaa saada palstatilaa asialleen. Mutta kun Jyrki69 sanoo samat asiat, tilanne on täysin toinen.

– Minut avuntarpeesta vakuutti perehtyminen Unicefin toimintaan ja kenttämatka Ghanaan. Summilla, jotka suurimmalle osalle meistä ovat täysin merkityksettömiä, voidaan vaikuttaa jopa ihmishenkien pelastamiseen. Tämän olen todistanut omin silmin. Unicefin Tukijoukko-kampanja olikin tietyssä mielessä palkitsevin juttu koko muusikon urallani. Sen aikana koin, että nyt tuli tehtyä jotain oikeasti tärkeää. Saavutuksen aiheuttamaan hyvänolontunteeseen verrattuna eivät kulta- ja platinalevyt merkitse yhtään mitään.

Lopulta olennaista lieneekin vain tehdä päätös auttaa, sillä kuten Kela muistuttaa, ”Suomi ei suinkaan ole saari ja sillä, mitä tapahtuu kehitysmaissa, on vaikutuksensa kaikkialla”.
Myös pölyttynyt oletus siitä, että mitä kauemmas apua viedään, sitä vähemmän siitä päätyy perille, olisi jo syytä haudata. Väärinkäytöksiä tapahtuu omissakin nurkissa: vuosina 2002-05 kerättiin Syöpäsairaiden tuki ry:n nimissä suomalaisilta yli miljoona euroa. Lopulta tätä ”hyväntekeväisyyttä” piti puida käräjillä asti kun ilmeni, että potista oli huvennut yli 80 prosenttia niin sanottuihin varainkeruukuluihin eli yhdistyksen pyörittäjien omiin taskuihin.

Jyrki Linnankivi perustelee Unicefin kelkkaan lähtemistään osin juuri sillä, että apu kohdennetaan asiantuntijavoimin oikeisiin paikkoihin.

– Unicefin kehitysyhteistyö menee aina autettavien ehdoilla. Ketään ei yritetä muuttaa tai länsimaistaa. Päinvastoin. Pyrkimys on tukea perinteisiä elinkeinoja kuten paimentolaisuutta. Ja lasten koulutus lisää myös ekologisten arvojen ymmärtämistä. Maa voi hyvin, kun sen lapset voivat hyvin.

Vaan miten muusikoiden tekemisiin suhtautuu ammattipoliitikko, jonka intressialueeseen esimerkiksi juuri kehitysyhteistyö kuuluu? Onko popparin pyristelystä hyötyä muulle kuin hänen omalle julkikuvalleen?

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto on osallistunut EU:n Sudanin-erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta ja johtanut YK:n ympäristöjärjestö Unepin tutkimusryhmiä esimerkiksi Kosovossa, Serbiassa, Afganistanissa, Irakissa sekä Liberiassa.

Suomen Vihreän liiton ja Euroopan Vihreän puolueen puheenjohtajana toimineen Haaviston kanta soittajien filantrooppiseen toimintaan on lähtökohdiltaan myönteinen.

– Jos joku jaksaa oman kokopäiväduuninsa päälle – ja sitähän musiikin tekeminenkin taitaa olla – vielä tehdä hyväntekeväisyyttä johonkin suuntaan, homma on aina hatunnoston arvoinen, Haavisto toteaa.

Tästä on Linnankivellä kokemuksia. Maailmalla ahkerasti toimivan The 69 Eyesin ja Unicefin kalentereiden yhteen sovittaminen on tuottanut harmaita hiuksia.

– Viime albumia (Angels, 2007) tehdessä kävi muun muassa näin: yhtenä viikonloppuna kuvattiin kansia Hollywoodissa, kahtena seuraavana viikonloppuna olin Kenian Nairobissa Unicef-kenttäreissulla ja sitten neljäntenä viikonloppuna taas Hollywoodissa kuvaamassa videota! A&R-tyyppimme Timo Kuoppamäen naama meni aika tuskaisen näköiseksi, kun juttuja EMIssä sovittiin, kertaa Linnankivi.

Pekka Haavisto ymmärtää kiireisenkin muusikon motiivit hankkeisiin lähtemiseen. Entinen ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerimme kuvaa tilannetta ”win-win-asetelmaksi”, jossa artisti saa positiivista lisäjulkisuutta ja järjestö kontaktipintaa myös niihin ihmisiin, jotka eivät esimerkiksi lehtien ulkomaansivuja niin perinpohjaisesti kahlaa.

– Sen sijaan on aika tavalla mahdotonta sanoa, paljonko joku muusikko tai taiteilija on jonkun projektin tai järjestön varainhankintaa edistänyt, Haavisto pohtii. – Niitä lukujahan ei pysty millään arvioimaan.

Salongeissa ja vallan käytävillä vaikuttamisen asemesta jotkut kokevat halua muuttaa asioita ruohonjuuritasolla – joko taiteensa kautta tai barrikadeille kivuten. Räppäri Asa eli Matti Salo on käyttänyt albumeitaan alusta saakka yhteiskunnallisten asioiden kommentoimiseen ja etenkin vihreiden arvojen puolesta propagoimiseen.

– Kasaan parhaillaan Aseistakieltäytyjäliitolle levyä, uutisoi Salo. – Messissä on tyyppejä Julma-Henristä Fintelligensiin. Minä olen mukana jokaisella biisillä ja vastaan myös siitä, miltä levy soundaa.

Asa ja Toverit esittää: Via Karelia ilmestyy viimeistään ensi vuoden alussa, ja hyväntekeväisyyttä Asan toiminnasta tekee se, ettei hän kuittaa työstään korvausta. Varsinaiset motiivit ovat kuitenkin poliittisia.

– AKL jeesasi minua aikanaan noissa puolustusvoimiin liittyvissä velvoitteissa ja siksi olen usein auttanut järjestöä esimerkiksi Ruokaa ei aseita -juttujen kautta. Kyllä minä haluan vähän herättää keskustelua siitä, että esimerkiksi nuo Hornetit maksoivat aika saatanasti, eikä niistä kai ihan kauheasti ole hyötyä ollut. Jos tämän päivän maailmassa joku asia on tärkeä, niin rauhanasia.

Seuraavaksi Salo paljastaa, että hänelle on jopa tarjottu mahdollisuutta pyrkiä päästä vaikuttamaan asioihin Helsingin Vanhalla raatihuoneella asti.

– Vasemmistoliitto yritti houkutella minua kunnallisvaaliehdokkaaksi, mutta kieltäydyin todettuani ettei minulla ole niiden ammattihymyilijöiden seassa mitään annettavaa. Siellä tarvittaisiin Eino Leinon korvat ja Veltto Virtasen huumorintaju, eikä minulla ole kumpaakaan.

Yleisellä tasolla onkin mielenkiintoista havaita, miten ”poliittinen aktivismi” on länsimaissa jo vähintään 10 vuotta sitten muuttunut synonyymiksi vasemmistolaiselle tai vihreälle aktivismille.

– Minulle AKL edustaa tässä ajassa hyvin tervettä isänmaallisuutta. Ja itse asiassa uskon, että melkein kaikki tuolla levylläkin mukana olevat lähtisivät tiukan paikan tullen rintamalle Suomea puolustamaan. Eikä minulla esimerkiksi ole mitään periaatteellista metsästämistä vastaan. Silti toivon, että kunpa jengi sadan vuoden päästä katsoisi aseita ja vain miettisi, että mitä vittua näillä oikein yritettiin tehdä.

Jyrki69 on toistaiseksi ainoa Suomesta noussut maailmalla tunnettu rockhyväntekijä. Populaarikulttuurin perinteisistä suurvalloista löytyy kansainvälisestikin tunnettuja toimijoita sen sijaan pilvin pimein.

Irlantilainen U2 on osannut tehdä näyttäviä tempauksia, kuten karauttaa lokakuussa 1992 Greenpeacen kumiveneellä biosuojapuvut niskassa Sellafieldin atomivoimalan ja jätelaitoksen rantaan paitsi protestoidakseen ydinvoimaa vastaan, myös osoittamaan mieltään ydinjätteen asiallisen ja vaarattoman varastoinnin puolesta.

Yhtyeen laulaja Bono (Paul Hewson) on häärinyt siellä täällä hoitaen asioita valtioiden päämiesten, paavien ja vastaavien heimopäälliköiden kanssa. Jos jokin miehen tuoreemmista hankkeista on päällimmäisenä mieleen jäänyt, niin pyrkimys Afrikan köyhien maiden velkojen mitätöimiseen. Bändin kitaristi The Edge (David Evans) taas oli auttamassa Katrina-hurrikaanin myötä elokuussa 2005 elinkeinonsa välineet menettäneitä muusikoita.

Apu New Orleansissa tuntuukin edelleen olevan tarpeen, kuten asiaan niin ikään perehtynyt ja sen puolesta hihansa käärinyt yhdysvaltalainen Tom Morello hiljan näillä sivuilla kertoi.

”Puheet ihmisten aiheuttamasta katastrofista nousevat siellä toiseen potenssiin; me kaikki olemme päästöinemme vastuussa hurrikaaneista, taifuuneista ja vastaavista ja liittovaltion hallitus puolestaan vastuussa siitä, ettei ihmisiä evakuoitu ajoissa”, sanaili entinen Rage Against The Machine -kitaristi kitkerästi Soundin numerossa 8/08.
Suositun teorian mukaan hyväosaisuuden lisääntyminen johtaa myös hyväntekeväisyyden lisääntymiseen. Erilainen sosiaalinen toiminta onkin noussut alkaneen vuosituhannen myötä jälleen suosituksi. George Harrisonin ja Bob Dylanin sekä Stingin ja Bob Geldofin työllä on siis jatkuvuutta.

Monet asiat ja teemat tuntuvat suorastaan saaneen muusikoiden leiristä omat kumminsa: Coldplayn Chris Martin kampanjoi Reilun kaupan puolesta, Radioheadin Thom Yorke kantaa huolta ilmastonmuutoksesta sekä ekologisesta jalanjäljestämme, R.E.M:n Michael Stipe puhuu PETAn äänellä, Beastie Boysin Adam Yauch tahtoo suunnata katseemme Tiibetin ja Kiinan konfliktiin. Ja niin edelleen. Kuinka moni rockin kuuntelija esimerkiksi tietäisi Armenian ja Turkin kansanmurha-kiistakapulasta ilman Serj Tankianin antaumusta?
On tosin muistettava, ettei System Of A Downin armenialaistaustainen laulaja ole mikään yhden asian mies. Hänen ja Tom Morellon perustama Axis Of Justice -järjestö tekee työtä leveällä rintamalla, ja Tankian tähdensikin jo Chicagossa kolmisen vuotta sitten tavatessamme, miten ”emme saa unohtaa esimerkiksi Darfurin, Ruandan ja Kamputsean tapahtumia” (ks. Soundi 11/05). Tätä korostaa myös juuri dvd-julkaisunsa saanut Screamers-elokuva, ohjaaja Carla Garapedianin ja System Of A Downin yhteishanke.

Yleinen valveutuneisuus ja ”think globally, act locally” -ajatus on noussut puheenaiheeksi useissa kuluvan vuoden aikana tekemissäni haastatteluissa. Yhdysvaltalaisen The Mars Voltan moottori Omar Rodriguez-López muisteli Soundissa 3/08, miten Amsterdamissa vietetyt vuodet vieroittivat hänet amerikkalaisesta kulutushysteriasta ja ranskalaisen Gojiran pomo Joe Duplantier kertoili juuri viime numerossa ekosoturi-fantasioistaan.

Humanitäärisiä kohteita siis riittää, samoin puolestapuhujia. Mutta paitsi toiminnan tehon, on myös sen moraalisten ja eettisten kysymysten arvioiminen usein hankalaa.

– Isoimpia julkisuuteen hiljan nousseita eettisiä kysymyksiä ovat kai olleet nämä kehitysmaiden lasten adoptiot ja niihin liittyvät kuviot; annetaanko huonoa esimerkkiä, kun tuodaan yksi lapsi länteen sen sijaan että autettaisiin lapsia ja perheitä paikan päällä, Pekka Haavisto pohtii.

Ehkä ei ole reilua yrittää asettaa tähän artikkeliin haastateltuja muusikoita objektiivisen tarkkailijan asemaan, mutta otetaan silti selvää, onko jonkun julkisen hyväntekijän häärintä aiheuttanut heissä inhoreaktiota.

– Alkaa olla pikemmin sääntö kuin poikkeus, että isoilla jenkkistaroilla on oma säätiönsä, avaa Jyrki69. – Joskus kenties verotusteknisistä syistä tai ihan vain osoituksena vauraudesta. Ja olihan jo Elvis mukana hyväntekeväisyydessä. Ehkä nämä asiat tulevat kuvioon mukaan iän ja vastuuntunnon kasvun myötä. Jos on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja saada jengi kuuntelemaan, sen lahjan voi myös käyttää ”oikein”.

– Tiedän, että joitakin ihmisiä ärsyttää tiettyjen maailmantähtien lähes alituinen näkyminen, jatkaa Emma Salokoski. – Varmaankin ajatellaan, että he ovat esillä vain sen ilmaisen glorian takia, joka tällaiseen työhön liittyy… Mutta jos nyt vaikka Bonoa katsoo, niin minusta hän puhuu tärkeiden asioiden puolesta. Hurskastelijan maineen saaminen on pienempi paha, jos voi aidosti vaikuttaa asioihin.

– Useinhan hyväntekeväisyyttä kritisoidaan sillä, että lahjoittamalla rahaa itse asiassa vain ostetaan itselle puhtaampaa omatuntoa, Anssi Kela lataa. – Entä sitten? Jos minä tunnen itseni hyväntekeväisyyttä harjoittamalla hieman paremmaksi ihmiseksi, ja samalla rahani menee hyvään tarkoitukseen, niin eikö yhtälössä ole silloin pelkkiä voittajia?

– Suunnilleen samalla argumentilla moititaan hyväntekeväisyyskonsertteihin tai -kampanjoihin osallistuvia muusikoita: ”Siellä ne taas jeesustelevat vaikka todellisuudessa pyrkivät vain vauhdittamaan levymyyntiään”. Jälleen: entä vitun sitten? Jos Bono saakin tempauksiensa myötä ehkä samalla myytyä muutaman U2:n levyn, niin onhan hän myös saanut aikaan valtavasti hyviä asioita. Keneltä on pois, jos muusikko tekee hyväntekeväisyyttä?

Asa asettuu samaan rintamaan.

– Kuten jopa South Parkista voi nähdä, esimerkiksi Susan Sarandon ja Tim Robbins ovat aika helppoja maaleja, räppäri naurahtaa. – Mutta eiköhän heidän kaltaisillaan ihmisillä ole ihan hyvät tarkoitusperät. Siitähän tässä tulisi olla kyse, että saadaan aikaiseksi toimintaa, luodaan uusia liitoksia ihmisten välille ja herätellään mielenkiintoa kansalaisjärjestöihin. Pelkkä äänestäminen sormi suussa ei ole yhteisiin asioihin vaikuttamista.

Nimenomaan tunne yhteisiin asioihin vaikuttamisesta ja oman työn tulosten näkeminen on tietenkin se paras palkka, jonka hyväntekijä voi saada. Hyvän mielen ohella kentällä toimivat saavat myös kerrottavakseen poikkeuksellisia kuvaelmia.

Näillä muistoilla on tosin monesti taipumus pysäyttää ja hiljentää länsimaiseen yltäkylläisyyteen ja helppoon elämään tottunut laiska Homo sapiens. Jyrki Linnankivi saakin lopuksi jakaa tositarinan, jota kukin meistä voisi hetken miettiä tarttuessaan siihen vaivattomaan vipuhanaansa keittiössä tai kylpyhuoneessa.

– Kenian ja Somalian rajaseudulla on kylä, jonka tytöt lähetettiin ennen noutamaan perheen talousvesi lähellä virtaavasta Tana-joesta. Ikävä kyllä, krokotiilit huomasivat tilaisuutensa tulleen ja alkoivat napsia vedenhakumatkoilla olevia tyttöjä ruoakseen. Unicef mahdollisti kaivon poraamisen kylään, aivan sen koulun lähelle. Hyöty oli moninkertainen. Vaarallisen joen luokse ei tarvinnut enää mennä, ja tytöillä vapautui aikaa osallistua opetukseen. Vesi hankittiin siitä lähtien täysin puhtaana ja turvallisesti ja krokotiilit saivat pitkän nenän!

 

Kansanedustaja Pekka Haavisto arvioi 10 muusikkohyväntekijää

BONO

”Bonolla ja U2:lla on jo pitkä historia yhteistyöstä Amnesty Internationalin, AIDS-kampanjoiden ja kehitysmaiden velkaliikkeen kanssa. Bono on osannut ’liikemiesmäisesti’ yhdistää toimintansa näkyvyyden maailman huippupoliitikkoihin: hän poseeraa milloin George W. Bushin, milloin Brasilian presidentin Lulan kanssa.

Bono taisi hahmottaa aika hyvin jo varhain, että jopa presidentti saattaa muuttaa käytöstään – tai ainakin puheitaan – päästäkseen yhteiseen kuvaan rockstaran kanssa. Bono on selvästi ilmiömäinen organisaattori, josta kertoo jo valinta Nobelin rauhanpalkinnon kandidaatiksikin. Martti Ahtisaaren kanssa samassa sarjassa, toisin sanoen.

Yleisarvio: Bono on viitoittanut tietä sille, että taiteilijoilla voi olla poliittisia mielipiteitä, joita voi – ja hänen mielestään myös pitää – tuoda esiin. Bonolla on ollut oikeaa vaikutusta kehitysmaiden velkakysymysten esilläpitäjänä ja kansalaispaineen luomisessa velkojen anteeksiantoon.”

TOM MORELLO

”Tom Morello on valmistunut Harvardin yliopistosta pääaineenaan politiikan tutkimus. Hän on tehnyt yhteistyötä myös Serj Tankianin kanssa Axis of Justice -järjestön puitteissa auttaakseen syrjäytyneitä ja maahanmuuttajia. Totuus on, että Yhdysvallat ei pyörisi päivääkään ilman Meksikosta ja muualta tulleita maahanmuuttajia, mutta silti monet heistä ovat maassa laittomasti ja siten vailla kansalaisoikeuksia.

Yleisarvio: Morellon huolen aiheena olevat syrjäytyneet ja maahanmuuttajat ovat USA:n todellista paaria-luokkaa. Hienoa, että joku pitää ääntä myös heidän puolestaan. Tällaiselle työlle olisi tilausta lähempänäkin – myös Euroopan talous pyörii osaksi laittomien maahanmuuttajien voimin.”

ANNIE LENNOX

”Annie Lennoxin nettisivuilla vilahtelevat AIDSin vastainen työ, Amnesty, syöpäsairaat, globaalit ongelmat sekä Greenpeace – ja poseeraukset poliittisten johtajien kanssa. Hän kertoo ihailijoilleen, miksi Greenpeace tekee tärkeää työtä herkän maapallon puolesta ja vaikuttaa muusikolta, joka on päättänyt käyttää vaikutusvaltaansa hyvien tavoitteiden puolesta.

Yleisarvio: Greenpeacen kannattajaksi ilmoittautuminen on radikaali ympäristövalinta, sillä järjestöä pidetään monissa paikoissa vielä ’liian radikaalina’ sen suoran toiminnan tähden.”

MADONNA

”On esiintynyt Make-a-Wish -säätiön nimissä, jonka ideana on toteuttaa vakavasti sairaiden lasten toivomuksia ja parantaa heidän elämänsä laatua. Ajatus on varmaankin kaunis, mutta ylilyöntejäkin sattuu: esimerkiksi kun ’huijaripotilaan’ viimeinen toivomus oli saada nähdä Madonna ja Britney Spears suutelemassa.

Madonna on ristiriitainen hahmo suhteessaan kehitysmaiden lasten ongelmiin: esimerkiksi hänen päätöksensä adoptoida lapsi Malawista herätti sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita. Monien afrikkalaisten mielestä parempi tapa auttaa olisi järjestää hylätyille ja orvoille huoltoa Afrikassa, ei tuoda muutamia heistä Eurooppaan tai USA:han.

Yleisarvio: Make-a-Wish on kaunis ajatus, mutta Madonna itse hyväntekijänä ristiriitainen persoona.”

 

CHRIS MARTIN

”Brittiläinen kovan luokan kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam tarjosi Coldplaylle yhteistyötä, johon heidän ensireaktionsa oli ’Fair what?’. Aloitus oli matka Haitiin, jossa selvisi miten vaikea Haitin kaltaisen maan on saada tuotteitaan oikeudenmukaisesti maailmanmarkkinoille, ja miten haitallisesti länsimaiden alhaisten hintojen ruokadumppaus vaikuttaa kehitysmaiden omaan tuotantoon ja sen hintatasoon.

Chris Martin ja bändi on ollut mukana myös Maailman kauppajärjestön WTO:n kokouksissa vetoamassa oikeudenmukaisen maailmankaupan puolesta.

Yleisarvio: Hyvä nappaus Oxfamilta, kiinnittävät huomiota oleelliseen asiaan eli maailmankaupan vääristymiin kehitysmaiden kannalta.”

ADAM YAUCH

”Adam Yauch ja Beastie Boys olivat mukana perustamassa Milarepa -säätiötä, joka tukee tiibetiläisten munkkien työtä ja lobbaa Tiibetin demokratian sekä kansalaisvapauksien puolesta. Kiinalle toiminta aiheuttaa harmaita hiuksia: Kiina pitää Dalai Laman johtamaa Tiibetin diasporaa uhkana turvallisuudelleen ja yrittää ”kiinalaistaa” Tiibetin murtamalla sen vanhan kulttuurin.

Yleisarvio: Tiibetin kysymys on saanut paljon sympatiaa taiteilijoilta, joiden sydän sykkii buddhalaisuudelle ja sen mukanaan tuomalle mielenrauhalle. Tiibetin tukeminen on kuitenkin myös vahva poliittinen valinta, jonka Kiina kokee uhkaavana.”

SERJ TANKIAN

”Armenialaisten kansanmurha on osmanien valtakunnassa eli nykyisessä Turkissa vuonna 1915 toteutettu satojen tuhansien armenialaisten kuolemaan johtanut joukkotuho. Turkin arvio uhreista on ollut 300.000 henkeä, mutta muualla puhutaan 600.000:sta – 1.500.000:sta kuolleesta.

Turkin ja Armenian välinen riita on siinnyt siitä, onko todella tapahtunut kansanmurha, ja onko Turkki anteeksipyynnön velkaa armenialaisille. Kun Turkki nyt lähenee Eurooppaa, kansanmurhasta ja sen tunnustamisesta voi tulla yksi kompastuskivi EU-tiellä.

Yleisarvio: Serj Tankian edustaa voimakkaasti armenialaisten kantaa siinä, että kansanmurha on viimein tunnustettava. Monet kansainväliset toimijat ovat hänen kanssaan samaa mieltä, mutta motiivinaan säilyttää hyvät välit Turkkiin, USA ja Englanti eivät ole kansanmurhaa tunnustaneet.”

HENRY ROLLINS

”Henry Rollins saarnasi USA:ssa presidentti Bushin ja uskonnollisten ryhmien ahdasmielisyyttä vastaan. Hänen tulkintansa mukaan Iranin painostus ja USA:n Irakin-miehitys ovat vain johdon yrityksiä tehdä rahaa maailman raaka-aineilla. Rollins on myös itse käynyt Irakissa YK:n vieraana sekä tavannut siellä sotivia amerikkalaisia.

Yleisarvio: Rollins edustaa ’vasemmistolaisuutta’ sellaisena kuin se Amerikassa tänä päivänä ilmenee. Irakin sodan ja Bushin hallinnon vastaisuudessa häneen on pikkuhiljaa alkanut yhtyä amerikkalaisten enemmistö.”

THOM YORKE

”Thom Yorke ja Radiohead ovat huolissaan ekologisesta jalanjäljestään: paljonko bändin kiertuetoiminta vie energiaa, ja pääsevätkö katsojat julkisella liikenteellä keikoille. Huhujen mukaan bändi on kieltäytynyt keikoista, jonne hyvää joukkoliikennettä ei olla järjestetty. Yhteistyökumppanina esimerkiksi Best Foot Forward.

Yleisarvio: Toiminta näyttää perustuvan bändin omaan ympäristövakaumukseen. Kiinnittävät huomiota yhteen aikamme suurimmista ympäristöongelmista – kasvihuoneilmiöön.”

MICHAEL STIPE

”Michael Stipe on tuonut voimakkaasti esiin antipatiansa presidentti Bushia ja republikaaneja kohtaan ja hänet luettiin demokraattien presidentti Bill Clintonin ystäväksi. USA:n presidentinvaalikampanjan aikana hän ilmoitti muuttavansa Britanniaan, jos McCain voittaa.

Stipe sanoo, että koska hän käy äänestämässä ja maksaa veroja, myös hänen asiansa on puuttua siihen miten yhteiskunta kehittyy. Avoimesti biseksuaalinen laulaja on osallistunut muun muassa AIDSin vastaisiin kampanjoihin.

Yleisarvio: Poliittisesti aktiivinen muusikko pitää AIDSin torjuntaa ja AIDS-lasten auttamista esillä ja nostaa samalla tietoisuuteen yhtä suurimmista Afrikkaa ja muuta maailmaa koskevista terveysongelmista.”

teksti: Petri Silas

 

Lisää luettavaa