Näen unen. On kaunis kesä. Ystäväni Marianne tulee kutsumaan minut puutarhabileisiin.
– Arvaa kuka sinne tulee: U2:n rumpali Larry Mullen! Sun täytyy tavata se.
En ole kovin innokas tapamaan kuuluisuuksia. Arvaan, että siellä on paljon ihmisiä, jotka haluavat tehdä vaikutuksen U2:n rumpaliin, enkä halua olla yksi niistä. En ole edes koskaan ollut kova U2-fani.
Suomessa on musiikintekijöitä, jotka söisivät likaiset alushousunsa saadakseen biisinsä U2:n levylle.
– Sun täytyy tulla, Marianne mankuu.
Lopulta teen hänen mielikseen ja lähden sinne. Onhan tavallaan mielenkiintoista nähdä joku, joka soittaa niin kuuluisassa bändissä. Onko hänellä turvamiehet ja huolehtijat ympärillään, millaista autoa hän ajaa, mitä hän juo ja syö.
Portilla meitä vastaan tulee iloinen hauveli, en tiedä mitä rotua, mutta sellainen pieni ja valkoinen seurakoira. Larry on jo puutarhassa. Pari tuttua musiikkikriitikkoa juttelee hänen kanssaan. Ympärillä on myös paljon muita innokkaita, rockhenkisiä ihmisiä. Tytöt ovat kesämekoissaan ja pojat hihattomissa paidoissa esittelevät tatuointejaan. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Aurinko paistaa, mehiläiset pörisevät. Hauveli juoksee Larryn luo. Tottuneesti hän ottaa sen syliin. Se on hänen koiransa.
Larrylla on aurinkolasit päässä. Turvamiehiä ja huolehtijoita ei näy. Hän vaikuttaa mukavalta ja tavalliselta kundilta, joka juo olutta pullonsuusta. Mutta en silti haluaisi mennä tapaamaan häntä.
– Tuu nyt, Marianne sanoo ja kiskoo minut Larryn luo.
Marianne esittelee minut. Molemmat rockkriitikotkin sanovat pari kehuvaa sanaa.
– Olen kuullut sinusta, Larry sanoo englanniksi. – Joku soitti mulle yhden sun biisin. Se oli todella hieno. Toivoisin, että meidän viimeisellä levyllä olisi jotain yhtä hyvää.
Menen aivan hämilleni. Kerron, että tykkään Achtung Babysta ja parista muusta U2:n jutusta.
– Achtung Baby olikin parasta mitä olemme saaneet aikaan, Larry sanoo ja taputtelee koiraansa. – Kaikki on ollut alamäkeä sen jälkeen. Älkää silti kirjoittako lehteen. U2 on minun ja monen muun duunipaikka. En halua ihmisten tietävän, että olemme vaikeuksissa.
Larry on erittäin vaatimaton ja rehellinen kaveri. Kaikki läsnäolijat minä mukaan luettuna ovat myytyjä.
Larry arvioi minua aurinkolasiensa takaa.
– Voisitko tehdä meille pari laulua?
Tämä ei voi olla totta. Suomessa on musiikintekijöitä, jotka söisivät likaiset alushousunsa saadakseen biisinsä U2:n levylle. Ja nyt Larry Mullen ehdottaa sitä minulle! Yksikin U2:n levyttämä sävellys tietäisi niin paljon rahaa, että voisin ostaa omakotitalon tai kolme. Jos biisistä tulisi hitti, niin se olisi alku kansainväliselle uralle.
– Jos välttämättä haluatte, sanon muka hetken mietittyäni. – Mitä Bono tykkäis siitä?
– Mun täytyy viedä sille yksi sun albumi, Larry sanoo.
Koira ravistelee itseään ja juoksee vinkuen Larryn syliin.
Siinä vaiheessa minua alkaa kusettaa. Lähden taloon etsimään vessaa. En löydä sitä mistään. Enkä voi kysyä keneltäkään, kaikki ovat puutarhassa Larryn ympärillä. Etsin toisesta kerroksesta. Hieno talo täynnä tyylihuonekaluja ja maalauksia, mutta vessaa ei löydy. Kusihätä on hirveä. Kusenko kukkaruukkuun? Tuossa on rehevä kasvi isossa purkissa. Ei, siitä tulisi hirveä haju.
Lopulta huomaan parvekkeen, joka antaa puutarhan takaosaan. Voisin kusaista täältä, jos kukaan ei huomaa. Kurkkaan alas: pelkkää nurmikkoa, ei jää mitään jälkeä. Avaan housut ja vilkuilen ympärilleni. Larryn hahmo näkyy puiden välistä, mutta kukaan ei katsele tännepäin.
Annan mennä.
Silloin alhaalta kuuluu vinkaisu: koira!
Mistä se ilmestyi? Voi jumalauta, se on se Larryn koira! Olen kussut Larry Mullenin koiran päälle!
Koira ravistelee itseään ja juoksee vinkuen Larryn syliin. Larry työntää kasvonsa sen turkkiin, haistaa jotain hirveää ja kääntyy katsomaan tänne. Ehdin juuri ja juuri vetäistä pääni piiloon.
Vai huomasiko hän? Ajatteleeko hän nyt, että olen inhottava tyyppi, joka vihaa U2:ta ja haluaa osoittaa sen kusemalla tahallaan hänen koiransa päälle? Toivottavasti hän ei luule niin. Se oli puhdas vahinko, Larry. Minusta olisi mahtavaa tehdä biisi U2:n seuraavalle levylle. Ei anneta tämän pikkujutun nyt pilata orastavaa yhteistyötä.
Menen katsomaan ikkunasta. Kaikki puutarhassa mulkoilevat tänne. Joku puhuu jotain Larrylle ja osoittaa taloa. Jos menen nyt ovesta, niin kaikki tajuavat että se olin minä. Jumalauta, en voi tulla ulos. Älkää aina syyttäkö minua. En ole paha ihminen. Olen yhtä kiva kuin te kaikki muutkin siellä. Älkää aina sanoko että olen sairas ja pervo. U2 on tehnyt paljon köyhien maiden hyväksi, minäkin haluan kantaa korteni hyvän asian puolesta. Ei ole reilua, että aina yhtä ihmistä… Hei, please… lopettakaa…
Teksti: Kauko Röyhkä
Uusi Kauko Röyhkä (epävirallinen) -tarina joka tiistai Soundi.fi:ssä. Edelliset jutut löydät täältä.