Kadonnutta aikaa etsimässä – Pekka Tuomen hapokkaan ilkikurinen levy aukeaa helposti mutta tarjoaa myös haasteita

Arvio julkaistu Soundissa 11/2016.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

Pekka Tuomi
Pekka Tuomi
Luova

On vaarallista flirttailla korkealentoisen kummallisen ja taiteellisen hippihörhöilyn hyllyvillä soilla. Siitä on esimerkkejä Porin suunnalta: korostetulla kummallisuudella ja tekotaiteilulla ei kuuntelukelpoista tavaraa saada aikaiseksi.

Pekka Tuomi ei ottane itseään eikä taidettaan liian vakavasti, ja jälki onkin järjettömän komeaa. Albumia on vaikea kuvata. Jonkin sortin hippi- tai happorockia se on. Omituisesta asenteesta ja vinosta huumorista tulee vähän mieleen myös Absoluuttinen Nollapiste. Toisena hetkenä on vaikea uskoa, että kyse ei olekaan 1960-70-luvun vaihteessa Love Recordsilta julkaisematta jääneestä levystä.

Tuomen salaisuus on häilyä tyylikkäästi paremmalla puolella sitä rajaa, jonka ylittäessä mennään itsetarkoituksellisen outoilun ja tyhjän itsetutkiskelun puolelle. Tuomi ei tee sitä virhettä.

Kappaleet on rakennettu taitavasti melodisen popin ja progemman soitannon välimaastoon. Taitavasti säädetyt soundit ja tuotanto ovat vanhahtavan kuuloisia. Orfeuksen lapset sivuaa jopa iskelmällisiä sävyjä.

Pekka Tuomen albumi on onnistunut kokonaisuus, joka antautuu helposti mutta tarjoaa ajan kanssa kuulijalle vähintäänkin riittävästi haasteita.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa