Rödsögården julkaisi vuonna 2009 hivenen epätasaisen, mutta ehdottomia lupauksia herättäneen debyyttialbuminsa. Kun yhtye alkoi työstää levylle seuraajaa, näytti vahvasti siltä että laajempi breikkaaminen oli vain ajan kysymys. Sitten tapahtui – tai pikemminkin oli tapahtumatta – jotain. Vuonna 2011 valmistunut levy Dead Ends haudattiin jonnekin pimeiden arkistojen kätköihin. Nimekkäästä jenkkituottajasta puhuttiin, suunnitelmat olivat suuria, mutta käytännön tasolle nämä hahmotelmat eivät ikinä realisoituneet.
Hyvällä musiikilla on kuitenkin siitä hieno ominaisuus, että se tuppaa löytämään julkaisukanavansa tavalla tai toisella. Kun Dead Endsia vertaa debyyttiin, esittäytyy se ennen muuta tummasävyisempänä, linjakkaampana ja dynaamisempana kokonaisuutena. Aika, ja mukanaan tuoma patina, on tehnyt sille vain hyvää.
Dead Ends sisältää myös Rödsögårdenin uran ensimmäiset (ja todennäköisesti ainoat) suomenkieliset kappaleet: majesteettiset Kuoleva ja Alavilla mailla ovat yksinkertaisesti hienointa tänä vuonna julkaistua suomalaista popmusiikkia. Rödsögårdenin suomenkieliselle materiaalille on mahdoton keksiä maastamme verrokkia, joten ehkä luontevin yhteys löytyy Islannin kansallisaarre Sigur Rósista. Jos levy olisi kokonaisuudessaan suomenkielinen, olisi viisi tähteä jo hyvin lähellä.