Kekseliäillä tee se itse -videoilla riemastuttanut Red Fang on jo tovin kärkkynyt paikkaa isojen poikien liigaan. Toistaiseksi sen paikka on ollut stoner-jengin ja modernin jytähevin ystävien keskuudessa. Kolmannella albumillaan Whales And Leeches tulee selväksi se, että sen vahvuus ja heikkous ovat käytännössä sama asia. Bändin suoraviivainen jyystö on kyllin rokkaavaa, mutta varsinaista groovea siinä ei ole. Tuo soundi erottaa sen sekä letkeästä pössyttelyringistä että nykyajan kimurantteja rakenteita rakastavista progemetallisteista. Eli omaperäisyydessään karvaturvat ovat maalanneet itsensä nurkkaan.
Persoonallisuus on tietenkin enemmän hyve kuin moite, vaikka tuntuu että Red Fang kärsii väliinputoajan syndroomasta. Sen musa ei ole yhtä kolossaalista kuin Mastodonilla, muttei myöskään yhtä rentoa kuin Kyussilla ja sen perillisillä. Silti molemmissa maisemissa ollaan. Lähin mielleyhtymä tuleekin Clutchista, jonka rautakangen elastisuudella varustetulle rockmetalille ei oikein tahdo löytyä stereolaitteen vuorolistasta tilaa.
Kannen karseasta örrinmörrimaisemasta tulee mieleen, että jannut ovat itsekin tajunneet tämän ja tähtäävät metal-kuvaston avulla imagostaan täysin päinvastaiseen suuntaan.
