Sisäsiistiä stoneria – Red Fang ottaa lunkisti

Arvio julkaistu Soundissa 9/2016.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

Red Fang
Only Ghosts
Relapse

Red Fang jatkaa tutulla linjallaan. Hiki haisee, fuzzit särisee ja musiikki kuulostaa sitä paremmalta, mitä lujempaa sitä luukutetaan ja mitä kylmempää kalja on.

Levyn on tuottanut Ross Robinson, joka tunnetaan kenties parhaiten Kornin ensimmäisten levyjen sekä Sepulturan Roots-albumin tuottajana. Siis miehenä, joka oli osana luomassa nu metal -soundia ja on tunnettu rosoisista, raaoista soundeistaan. Lisäksi levyn miksaajana nappuloita on vääntänyt Joe Barresi, joka on tuottanut stoner-suuruuksia Kyussista Queens Of The Stone Ageen. Siihen nähden Only Ghosts kuulostaa yllättävänkin kirkkaalta ja terävältä stoner rock -levyltä. Tältä kombolta olisi ehkä odottanut räkäisempää jälkeä, mutta mikäpä siinä.

Biisimateriaali vaihtelee todella hyvästä ihan hyvään. Kuten jo todettua, meininki jatkuu samanlaisena kuin aiemmillakin levyillä. Ross Robinsonin filosofiana on kaivaa artisteistaan esille näiden pimeimpiä puolia (hyvänä esimerkkinä juuri Korn sekä Slipknotin ensimmäiset levyt), mutta Red Fang kuulostaa edelleen vain itseltään ilman sen kummempia uusia vivahteita.

Mikäli kaipaat musiikkia, jonka tahtiin juoda bisseä ja pitää hauskaa ilman turhia krumeluureja, älä etsi enempää.

Lisää luettavaa