Helsinkiläinen Särkyneet tekee viehättävän mainiota poprockia, jossa on kaikki palaset kohdallaan. Bändi on tajunnut sen tärkeän perusasian, että kun biisit ovat kunnossa, loppu seuraa kuin itsestään.
Milla Härmän sävellykset ovat aivan ykkösluokan tavaraa. Laulut ovat hienoja melodioita pullollaan. Kun bändi soittaa kappaleet energisellä vanhan ajan punkmaisella otteella, lopputulos on hieno.
Härmä on taitava, hieman Gösta Sundqvistin mieleen tuova tekstittäjä. Hänen tarinansa ovat tyylikäs sekoitus humoristista arkiromantiikkaa ja surumielisempiä sävyjä.
Damn Seagullsista tuttu Lauri Eloranta on tuottanut levylle kursailemattoman, luonnollisen soundin, jollaista kuulee aivan liian harvoilla albumeilla. Bändisointi on tallennettu kirkkaan, selkeän ja elävän kuuloiseksi.
Milla Härmän selväpiirteinen lauluääni sopii loistavasti bändin soittoon ja albumikokonaisuuteen. Särkyneet saattaa tällä albumilla sukeltaa suurempaankin suosioon, sen verran maukas keitos yhtyeen melodisesta popista ja energisestä poljennosta sukeutuu.
Me ei olla niin kuin ne muut on Särkyneitten kolmas levy.
Kertokaapa mistä kaikki lähti liikkeelle ja miten homma eteni, laulaja-kitaristi Milla Härmä ja kitaristi Jani Koskinen?
Milla: − Alun perin meiningin oli tarkoitus olla ihan erilaista, akustisempaa. Sitten treeneihin alkoi tulla uusia soittajia, joiden kanssa alettiin soittaa kovempaa, ja tästä muotoutui tällainen yhdessä sovituksia tekevä bändi.
Musiikkinne muistuttaa 1970-luvun lopun Suomi-punkia, ennen kaikkea Problemsia ja ensimmäistä niin sanotun voimapopin aaltoa 1970- ja 80-lukujen taitteen Englannista. Myös Juliet Jonesin Sydämen kaikuja meiningistä kuuluu. Onko aivan pieleen menevä arvio?
Jani: − Eihän tuo pahalta kuulosta. Onhan meistä osalla vahva punktausta.
Milla: − Minulla ei kyllä ole. Olen rämpännyt akustista kitaraa tehdessäni piisejä, ja niistä on vain tullut tuollaisia.
Laulusi ovat jonkin sortin arkiromanttisia tarinoita, ja ote on monin paikoin aika humoristinen. Miten tämän levyn kappaleet syntyivät?
Milla: − Tämän levyn sanoitukset ovat oikeastaan synkempiä kuin aikaisemmin. Ne kumpuavat monen ihmisen ja omistakin kokemuksista. Elettyä elämää ja monia mahdollisuuksia.
Albumi kuulostaa sellaiselta miltä kaikkien levyjen pitäisi, mutta valitettavan harva kuulostaa: soundi on selkeä, konstailematon ja tyylikäs. Mahdollisimman kaukana tukkoon tuotetusta radiosoundista. Miten tällainen jälki synnytettiin?
Jani: − Studiossa soitot otettiin talteen sellaisenaan kuin ne olivat ja melko nopeasti. Lauluihin ja taustalauluihin käytettiin vähän enemmän aikaa.
Milla: − Tyylimme on tehdä piisit, treenata ne ja ottaa ne talteen ilman sen isompia kommervenkkejä. Kaikki tehdään biisien ehdoilla, eli ne ovat kaiken lähtökohta. Huonoista ei saa sovittamalla kelvollisia, vaan niiden täytyy olla jo alun perinkin hyviä.
