Se hetki, kun psykedeelit alkavat kolista – Flowers Must Die saa aikaan kunnon happohyökkäyksen

Arvio julkaistu Soundissa 6/2017.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

Flowers Must Die
Kompost
Rocket

Psykedelia on jo hyvän aikaa ollut voimissaan Ruotsissa. Sen asiaa ajaa pontevasti Rocket, jonka tallissa on muun muassa Goat, Gnod, Gnoomes, Julie’s Haircut ja Hills. 2006 Linköpingissä perustettu Flowers Must Die kantaa komean korren jo vaikuttavaan kekoon.

Kuusihenkinen ryhmä on nauttinut 60-luvun psykedelian päälle vankan dieetin Hawkwindia ja krautrokkareita, kuten Can, Amon Duul II ja Ash Ra Temple, jonka biisistä bändin nimikin on plokattu. Pelin henki on väkevä improvisointi ja intensiivinen nostatus, ei hirveän kaukana Circlestä, mutta happoisempi. Biisien tasaisesti paisuva hypnoottisuus muistuttaa siitä kosmisesta hetkestä, kun vakavat psykedeelit alkavat kolista. Välillä soulahtavan funkykin ote on pitkälti instrumentaalinen. Eniten perinteistä laulua löytyy Don’t You Leave Me Now’sta.

Kitaristit Sven Walan ja Jonas Höglund tekevät maukasta jälkeä erilaisia efektejä suosien – Why?n särkijäriffi on humoristisuudessaan mainio – mutta varsinaiseksi ässäksi hihassa paljastuu syntetisaattoristi Rickard Daun, joka onnistuu yhdistämään maalailevan trippailun saumattomasti tiukkaan jamitteluun. Huilu ja fonikin vilahtavat värittämässä rikasta ja hyvin jännitteensä pitävää kokonaisuutta.

Lisää luettavaa