Muutamassa vuodessa australialaisen Tame Impalan psykedeelinen kitararock on noussut lajin kansainväliseen nykykärkeen, ihan ansiosta. Kyse on kuitenkin alusta asti ollut oudosta eläimestä. Jamihenkisiltä kuulostavat levyt (Innerspeaker (2011), Lonerism (2012)) kun ovat olleet periaatteessa täysin johtaja/lauluntekijä/multi-instrumentalisti Kevin Parkerin tekemiä. Oikeaa bändiä on kuultu vain keikoilla, missä biisit viedään improvisoiden uusiin suuntiin.
Currents on kuitenkin tyystin erilainen viritys, vaikka sekin on totaalisesti Parkerin soolotyö. Monia faneja levy tulee varmasti järkyttämään, jos kohta takuuvarmasti se tulee voittamaan Parkerille lukuisia uusia ihailijoita. Hyvinkin yhtenäisen levyn tyylillä ei nimittäin ole mitään tekemistä psykedeelisen kitararockin kanssa.
Sointi on varsin synteettinen ja Parker laulaa kuin valiumissa. Melodioita voi kuvata popiksi, jopa eräänlaiseksi cyber-päivitykseksi Beach Boysista, mutta rock-sanaa ei ilmapuhalletusti nestemäiseen ja jotenkin erittäin vieraantuneeseen soundiin voi mainittavasti liittää. Särmää tästä ei löydä mikroskoopillakaan, mikä varmasti on täysin tarkoituksellista.
Vasta aika näyttää, paljonko lopulta Currentsista pidän. Nyt olen lähinnä hämmentynyt. Kerroksittain rakennettu jälki on tavallaan nerokasta, mutta itselleni tällaiseen mikään ei tunnu miltään -estetiikkaan samaistuminen on hankalaa.
