Puolivälissä matkaa – Devin Townsendilta muistelmat elokuussa

7.4.2016 08:56

Laulaja, kitaristi, säveltäjä, sanoittaja, tuottaja. Kanadalainen hullu nero Devin Townsend taipuu moneksi. Miehen kirjavaan uraan pääsee tutustumaan perusteellisesti elokuussa, kun Townsend julkaisee muistelmateoksensa Only Half There – vapaasti suomennettuna siis Vasta puolivälissä.

Muistelmat julkaisee lontoolainen Rocket 88, joka on julkaissut muun muassa Opethin 25-vuotisjuhlakirjan.

– Luulin kirjan kirjoittamisen olevan helppoa. No eihän se ollut. Kasvamisesta, musiikista, luovasta prosessista sekä henkisen kehityksen ja uran yhteydestä kirjoittaminen sai minut ajattelemaan paljon kaikenlaista. Positiivisia ja negatiivisia kokemuksia jokaisen albumin teosta, ja miten jokainen niistä on vaikuttanut minuun henkisesti ja fyysisesti, Townsendin saatesanat kuuluvat.

– Kirjassa on kaikki, lapsuudesta Steve Vai -yhteistyöhön ja Strapping Young Ladin kautta Devin Townsend Projectiin ja Casualties Of Cooliin.

Muistelmista julkaistaan kaksi versiota. Molempien versioiden mukana tulee lisäksi Iceland-levy, joka sisältää kirjaa varten äänitettyjä kappaleita.

Rajoitetussa 500 kappaleen Signature-painoksessa tulee lisäksi vanhoja demoja sisältävä Ancient-kasetti (kappaleet voi myös ladata digitaalisesti) sekä Devinin piirroksia. Koko komeus on pakattuna komeaan laatikkoon.

Kirjan voi tilata ennakkoon devintownsendbook.comin kautta alennettuun hintaan. Perusversio kustantaa 35 puntaa eli noin 43 euroa. 90 puntaa eli noin 110 euroa maksava, rajoitettu Signature-painos on jo loppuunmyyty.

Lisää luettavaa