Amoralin taru päättyy tänään Tavastialla – kitaraguru Ben Varon listaa omat suosikkinsa yhtyeen repertuaarista

5.1.2017 11:04

Progemetallin salat jo aikoja sitten selvittänyt Amoral päättää 20 vuotta kestäneen taipaleensa tänään Helsingin Tavastialla. Luvassa on tunteikas viimeinen keikka, jolla käydään läpi valittuja paloja orkesterin pitkän uran varrelta ja kuullaan esityksiä litanialta yllätysvierailijoita.

Pysimme Amoralin pääjehua Ben Varonia kertomaan, mitkä biisit yhtyeen tuotannosta ovat vakiintuneet hänen suosikeikseen. Kitaristi teki työtä käskettyä ja poimi mukaan viisi esitystä bändin kappalevalikoimasta. Tarkasta lista ja kuuntele biisit alempaa.

Tavastialle pääsee tänään 17 eurolla (15 €, jos ostaa lipun ennakkoon), ja ovet aukeavat klo 20. Kiitokset yhtyeelle kaikesta, onnea ja menestystä kaikille sen jäsenille jatkoon!

Mute (levyltä Reptile Ride, 2007)

”Biisi, jolla aloimme selkeästi flirttailla kasarirockin kanssa, vaikka musiikkimme olikin vielä tuohon aikaan vahvasti teknisen deathin puolella. Väittäisin kokeilun onnistuneeksi, sillä biisi on ollut yksi fanien suosikeista siitä lähtien tähän päivään asti. Jos ’80’s Hair Death Metal’ olisi genre, tämä olisi siitä malliesimerkki!”

D-Drop Bop (levyltä Reptile Ride, 2007)

”Amoral äkäisimmillään ja teknisimmillään. Kitaristi, jos kaipaat sormijumppaa ja nimenomaan riffipuolella, pudota skeba droppi-D:hen ja ala blokata. Väliosan riffi ehkä suosikkini kaikista Silver Ots -riffeistä, ja se on paljon sanottu, kun on tuosta riffikeisarista kyse!”

Beneath (levyltä Beneath, 2011)

”Tästä biisistä alkoi ’Amoral mk III’, eli viimeiset kolme levyä kestänyt progevaihe, joka oli vallassa dödö- ja rock -kausien jälkeen. Tämän biisin onnistuminen vahvisti koko bändin uskon siihen, että juuri tähän rönsyilevämpään suuntaan olisi hyvä mennä jatkossa entistä vahvemmin. Teksti perustui toistuvaan uneen siitä, jossa antauduin aaltojen vietäväksi pohjaan vajoten, pois tästä maanpäällisestä sekoilusta. Unet lakkasivat, kun biisi oli vihdoin valmis.”

Prolong a Stay (levyltä Fallen Leaves & Dead Sparrows, 2014)

”Tämän biisin musiikki syntyi niin kivuttomasti ja nopeasti, että vähän aikaa epäilytti, voiko se olla edes hyvä. No, se on edelleen vahvasti suosikkibiisejäni uraltamme. Jotenkin vain riffit, melodiat ja yleisfiilis onnistuivat mielestäni poikkeuksellisen hyvin tässä kappaleessa. Teksteiltään vahvasti ikäkriisibiisi, kun kirjoitin sitä kolmenkympin kynnyksellä. ’Fifteen turned twenty-nine, despite my attempts to resist it.’ Aikuisuuden pakoiluahan tämä on edelleen, musiikin avulla.”

From The Beginning (The Note Pt. 2) (levyltä In Sequence, 2016)

”Viimeiseksi jääneen In Sequence -levyn päätösbiisi on Amoralia pompöösimmeillään. Kappale kasvaa kasvamistaan loppua kohti, ja kun loppucodan orkesteri-, kuoro- ja kitarasoolopaisutukset vihdoin sammuvat, ovat sekä biisi, levy settä Amoralin diskografia päässeet maaliin. Tähän on hyvä lopettaa.”

Lisää luettavaa