Heti kun näin Billie Eilishin superhypermegahitti Bad Guyn musiikkivideon ensimmäistä kertaa, ajattelin, että nyt tapahtuu jotain jättimäistä ja ainutlaatuista. Painoin tuon hetken mieleeni.
Halusin ottaa välittömästi selvää siitä, kuka tämä Billie Eilish oikeastaan on?
Odotin löytäväni jonkinlaisen teetetyn taustatarinan tavallisesta nuoresta, jonka levy-yhtiön kykyjenetsijä oli löytänyt jostain miljoonien joukosta, vaikka todellisuudessa kaikki tämän ympärille on tarkoin laskelmoidusti rakennettu.
Seuraavaksi sain kuitenkin lukea Billie Eilishista ja Finneas O’Connellista – sisaruksista, jotka olivat säveltäneet Bad Guyn, samoin kuin koko debyyttialbumin When We All Fall Asleep, Where Do We Go (2019), syntymäkotinsa makuuhuoneessa perheensä tukemana.
Upeaa! Mahtavaa! Täydellistä! Vihdoinkin aito musiikki on ottanut niskalenkin kaikenlaisesta ylituotetusta viihteestä, jonka ainoa tarkoitus on tehdä rahaa. Vihdoinkin koko maailma janoaa taas jotain aitoa ja todellista.
Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Minusta kuulosti. Vieläkin. Seuraaksi kyynistyinkin hetkeksi. Aloin epäillä.
Mitä jos Billie Eilish on sittenkin tuote? Mitä jos hän onkin se täydellisen uskottava, nerokkaasti rakennettu ja virheettömästi laskelmoitu koko musiikkiteollisuuden lopullinen tuotos, jolla onnistutaan höynäyttämään ihan kaikkia?
Rauhoittelin itseäni sillä, että mitäpä sillä on väliä, jos Billie Eilishin nerokkaasti sävellykset, käsittämättömän koskettavat ja koko maailmaan vetoavat hitit ovat laskelmoituja. Tärkeintähän on kuitenkin se, millaisia fiiliksiä tästä kaikesta saadaan, vai mitä?
Tänään Apple TV+ -palvelussa ensi-iltansa saanut R.J. Cutlerin ohjaama Billie Eilish – The World’s A Little Blurry -dokumentti sai minut palaamaan näiden kysymysten äärelle ja pohtimaan, kuka oikeastaan on Billie Eilish.
”Vähintä mitä voin tehdä on julkaista tätä musiikkia, jota minun on pakko tehdä selviytyäkseni elämästä, koska painin ihan samojen ongelmien kanssa kuin yleisöni”, nuori Billie kertoo 140 minuuttia kellottavan dokumentin alussa.
Billie kipuilee kaiken kanssa. Hän vihaa biisinkirjoitusta. Hänen perusolotilojaan ovat melankolia ja ahdistus. Hän ei ole koskaan tyytyväinen itseensä ja tekemisiinsä. Hän ei osaa pysähtyä nauttimaan hetkestä. Hänen pitää pakottaa itsensä muistamaan, mitkä ovat ne elämän oikeasti tärkeät asiat.
Vielä hetken ajan nämä hauraat hetket Billien ja hänen veljensä sävellyssessioiden äärellä saavat epäröimään, että onkohan se tuotantoyhtiö sittenkin osannut rakentaa dokumentinkin juuri haluamallaan Eilish-brändiä ylläpitämään.
Sitten alkaa tapahtua. Sitä mukaan kun suojamuurit Billien ympärillä murtuvat, myös omat epäilykseni hälvenevät.
Billien ja Finneasin lahjakkuus välittyy jo pienimmissä yksityiskohdissa, kun he hierovat kappaleiden yksityiskohtia. Billien omaehtoisuus alkaa paljastua hänen brainstormatessaan äitinsä kera When The Party’s Over -musiikkivideota kotitalonsa takapihalla. Billie tietää täsmälleen, mitä hän haluaa tehdä. Hän hakkaa päätään seinään epäillessään, ettei kuitenkaan osaa kuvailla tätä kaikkea videon ohjaajalle. Lopulta hänen näköisensä video syntyy.
Kun Billie epäröi itseään, perhe on aina läsnä. Veli Finneas, äiti Maggie Baird ja isä Patrick O’Connell ovat melkein yhtä iso osa artistia nimeltään Billie Eilish kuin Billie itse on. Se rakkauden määrä, joka tästä perheestä välittyy kaikkina suurimman ilon ja surun hetkellä, on käsinkosketeltavaa.
Dokumentti onkin täynnä tunnemyrskyjä, joihin samaistuakseen ei tarvitse olla teini. Billien onnen ja tuskan hetkien äärellä nimittäin nauroi ja kyynelehti myös eräs tätä kirjoittava 36-vuotias Soundin avustaja.
Dokumentin edetessä Billien suosio vain kasvaa kasvamistaan, ja samalla paisuvat myös hänen ongelmansa mielenterveyden kanssa. Huomasin itsekin usein haluavani vain halata tätä upeaa, lahjakasta ihmistä.
On ihanaa katsoa sitä sisaruksellista väittelyä, joka Billien ja veljensä välille syntyy heidän tehdessään biisejä. Billietä jopa ärsyttää se, että hänen veljensä rakastaa säveltämistä mutta Billie itse ei tule toimeen aran luovan työn kanssa. Jostain tämän rakkauden ja kitkan välitä syntyy elämää suurempaa popmusiikkia.
”Jostain tämän rakkauden ja kitkan välitä syntyy elämää suurempaa popmusiikkia.”
On huimaa huomata, kuinka valtavien festareiden keskellä Katy Perry ja Orlando Bloom kyynelehtivät sitä, miten paljon Billien musiikki on heitä koskettanut. Kaiken kokeneet julkisuuden henkilöt eivät vain taputtele Billietä selkään. He ovat aidosti huolissaan siitä, kestääkö näin herkkää musiikkia tekevä Billie tulevan mediamyllytyksen.
On myös hykerryttävää seurata sitä, kuinka Billie pääsee viimein menestyksensä myötä tekemisiin etäensirakkautensa Justin Bieberin kanssa. Voin nimittäin sanoa, että jos nämä kohtaukset on lavastettuja, Billie on paras näyttelijä ikinä.
”Olen yllättynyt, että olen selvinnyt tähän ikään asti”, Billie toteaa täyttäessään 18-vuotta. Pian myös ne nuoren elämän varjopuolet ja menestyksen hinta alkavat paljastua.
Billie kertoo tanssimisesta, jota hän harrasti 12 tuntia päivässä, kunnes hän loukkaantui vakavasti.
Billie kipuilee on/off-poikaystävänsä suhteen, jolla ei tunnu olevan ikinä aikaa Billielle.
Billie kaatuilee lavalla Australian suurimmilla festareilla, eikä meinaa kyetä kokoamaan itseään palatakseen lavalle.
Billie on Grammy-gaalassakin nuoren uransa huipulla, mutta ennen kaikkea pelkää menettävänsä kaiken.
Billie hajoaa kappaleiksi ja kokoaa itsensä dokumentin aikana lukemattomia kertoja.
Maailman tämän hetken suurin artisti tai ei, Billie on myös ihminen. Dokumentin alussa Billie nähdään varhaisilla keikoillaan halailemassa fanejaan, ja hän kertoo haastattelussa: ”Minä en näe yleisössä faneja. Minä näen ihmisiä, jotka ovat osa minua. He ovat minä.”
Tämä voidaan kääntää myös toisinpäin: Billie Eilish on enemmän meidän kaikkien ja nykyajan ilmentymä kuin ehkä uskallamme itsellemme vielä myöntääkään. Sekä sielukkaimmassa musiikissaan että syvimmässä ahdistuksessaan.
Erinomaisesti ohjatun ja jopa 2,5 tuntisessa mitassaan täyden keskittymisen vangitsevan dokumentin lopputekstien vieriessä ja riipaisevan My Future -kappaleen soidessa katsojan kuin katsojan luulisi olevan viimeistään vakuuttunut siitä, että Billie Eilishin uniikki musiikki, valtavat vaatteet, inhimilliset ailahtelevaisuudet ja pistävä katse eivät ole levy-yhtiön markkinointitiimin luomus. Billie Eilish on kuin onkin aito, perheensä tukemana suoraan lapsuudenkodistaan uskonloikan supersuosioon hypännyt taiteilija, ja ihminen.
Juuri sen takia hänen musiikkinsa koskettaa niin monen ikäisiä ja monenlaisia ihmisiä niin paljon.
Kaikilla meillä on jotain opittavaa Billie Eilishilta ja Billie Eilishista.
Siksi Billie Eilish on monella tapaa tämän hetken tärkein pop-artisti koko maailmassa.
Siksi toivon, että emme syö tätä nuorta ja herkkää ihmistä elävältä seuraavien vuosien aikana.
Siksi toivon, että me ihmiset olemme ottaneet hieman oppia siitä, miten arvokkaita tällaiset luovat ihmiset ovat.
Siksi toivon, ettei Billie Eilishille käy kuten Britney Spearsille tai vaikka Amy Winehouselle tahoillaan.
Siksi toivon, että Billie Eilishin luoman sydämellisen musiikin hinta ei ole liian kova hänelle itselleen.
Teksti: Aki Nuopponen
R.J. Cutler: Billie Eilish – The World’s A Little Blurry
Apple TV+
