Billy Talent on sikäli tylsä bändi, että sen menestyksen takana ei ole ihmeellisiä temppuja eikä sen jäsenistä ole kerrottavana sensaatiomaisia jymypaljastuksia. Bändin menestys on saavutettu raa’alla työnteolla ja uskolla omiin tekemisiin. Billy Talentilla on ollut kärsivällisyyttä odottaa omaa etsikkoaikaansa ja kun se koitti, yhtye käytti sen täydellisesti hyväkseen.
Billy Talentin historia ulottuu vuoteen 1993 asti, jolloin kaverukset Benjamin Kowalewicz (laulu) ja Jonathan Gallant (basso) panivat pystyyn Pezz-nimisen kokoonpanon. Pian tuttavapiiristä mukaan löytyi rumpali Aaron Solowoniuk sekä kitaristi Ian D´Sa. Yhtye tahkosi lukemattoman määrän paikallisia keikkoja ja kokeili onneaan omakustannejulkaisuilla. Pezz julkaisi vuonna 1999 jopa omakustanne-albumin Watoosh! Useita eri lähestymistapoja kokeiltuaan Pezz tuli kuitenkin tiensä päähän.
Sama porukka kuitenkin jatkoi Michael Turnerin Hard Core Logo -romaanista napatulla Billy Talent -nimellä. Billy Talent oli kirjassa parhaat päivänsä nähneen punkrock-yhtyeen kitaristi. Vuonna 2003 ilmestyi yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi. Sillä se juurrutti oman paikkansa niin Pohjois-Amerikan kuin Euroopankin vaihtoehtorockscenessä. Yhtyeen kotimaassaan Kanadassa se myi triplaplatinaa.
Bändiin yritettiin kiinnittää myös emo-leimaa huonolla menestyksellä. Näiden kavereiden et nimittäin kuule itkevän patterin taakse juuttuneita leluja. Billy Talentin energialadattu, punkista ja rockista ilmaisuunsa raamit hakeva lataus tekee selvää selkeä välittömästi. Yhtye osaa kirjoittaa melodisesti monipuolisia ja rakenteellisesti yllätyksellisiä biisejä, jotka nostaa toiseen potenssiin vuosikymmenen parhaat kertosäkeet. On vaikea kuvitella yhtään yhtyettä seuraamaan tullutta klubillista, joka ei menisi banaaneiksi vuonna 2006 ilmestyneeltä II -albumilta singleksi poimitun Red Flagin kajahtaessa ilmoille.
– Ensimmäisen levyn menestys tuntui tietysti hienolta, koska olimme puurtaneet siihen mennessä kahdeksan vuotta. Olimme soittaneet tuossa ajassa valtavan määrän keikkoja ja julkaisseet useamman omakustanne-ep:n. Silloin tuntui, että kaikki se vaiva palkittiin. Siinä vaiheessa pystyimme lopettamaan päivätyöt ja keskittymään biisien kirjoittamiseen, kertoo Billy Talentin pääasiallinen biisintekijä, kitaristi Ian D’sa, jonka kuvista tunnistaa painovoimaa uhkaavasta hiustötteröstään.
Mutta mitä sitten käytännössä ensimmäisen ja toisen albuminne (joka on maailmanlaajuisesti myynyt noin 700 000 yksikköä) välillä tapahtui, joka mahdollisti niin radikaalisti kasvaneen suosion?
– Kiersimme ensimmäisen levyn jälkeen älyttömästi etenkin Euroopassa, mutta myös Australiassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Saksassa soitimme hirveän määrän keikkoja ihan jo siitäkin syystä, että paikallinen levy-yhtiömme oli meistä todella innoissaan. Se auttoi todella paljon fanikunnan laajentamisessa. Ja sitten kun toinen albumimme ilmestyi, se menestyi paljon paremman mitä olisimme uskoneetkaan.
Koska Billy Talentin musiikki vetoaa sekä nuorempaan kansanosaan että hurmoksellisen snobistiseen alternativerock-liikkeeseen, voisi kuvitella, että sen menestystarina keräisi soraääneet yhteen ääneen huutamaan itsensämyymissyytöksiä.
– Emme edes ole saaneet sellaista palautetta. En muuten hyväksy koko termiä itsensä myymisestä, koska siinä on kyse vain siitä, että aiemmin bändillä oli pienempi fanikunta. Ihmisillä on käsitys, että he omistavat bändin, kun se ei ole vielä suosittu. Kun bändistä tulee isompi, he samalla menettävät tuon omistussuhteen. Itse olen ainakin tosi tyytyväinen siihen, että ne bändit, joita fanitin nuorempana ovat kasvaneet isoiksi nimiksi.
– Sitä paitsi me aina halusimme päästä isolle levy-yhtiölle, koska takanamme oli melkein tuo kymmenen vuotta indienä. Kun on niin kauan kustantanut itse omat julkaisunsa, tuntuu isommalle yhtiölle siirtyminen pelkästään loogiselta.
Billy Talentin suosio on varmasti osin selitettävissä rajulla keikkailulla. Mutta sitäkin suurempi rooli on ollut onnistuneilla singlevalinnoilla. Suomenkin radioaalloilla taajaan kaikuneet Red Flag ja Fallen Leaves antoivat täydellisen ensivaikutelman tuolloin vielä melko tuntemattomasta kanukkipumpusta. Bändi on kuitenkin korostanut, ettei se ikinä halua kirjoittaa pelkkiä vetäviä sinkkuralleja ja tuhertaa loppulevyä täytteeksi.
– Siinä onkin syy miksi levyjemme ilmestymisväli muodostuu niin pitkäksi. Kun olimme saaneet viimeisen kiertueen päätökseen, emme vain menneet studioon reissun päällä kirjoitetun biisimateriaalin kanssa, vaan olimme kotosalla kaikessa rauhassa ja keskityimme siten tulevaan albumiin.
– En osannut arvatakaan, että Red Flag julkaistaan sinkkuna, se oli levy-yhtiön mielipide, Ian kertoo ja naurahtaa, että bändi olisi tarjonnut levyn ensimaistiaiseksi This Sufferingia. -Mutta luotimme ammatti-ihmisiin ja se näköjään kannatti. Monet fanimme rakastavat juuri Red Flagia.
Billy Talentin heinäkuussa ilmestyvän kolmosalbumin on tuottanut haluttu ja kunnioitettu Brendan O’Brien. Edellisen levyn yhdessä Gavin Brownin kanssa tuottanut Ian myöntää, että aluksi hänellä ja O’Brienilla oli isojakin näkemyseroja III:n suunnasta. Mutta kitaristi malttoi lopulta nöyrtyä ja myöntää, että kokemukseen kannatti luottaa. Siihen että III on laadukkain Billy Talentin albumi on osasyynä ehdottomasti myös tuottajavalinta.
– Kunnioitamme häntä todella paljon, koska hän on tuottanut monta albumia suosikkibändeiltämme, kuten Rage Against The Machine, Pearl Jam, Soundgarden ja Stone Temple Pilots. Kaikilla noilla albumeilla on Brendan O´Brienille tyypillinen soundimaailma. Meistä hän oli täydellinen valinta juuri tämänkaltaiselle biisimateriaalille.
Vaikka tyylillisesti puhutaankin erityyppisestä lähetysmistavasta on III:ssa vahvasti samaa kuin omassa henkilökohtaisessa O’Brienin tuotantotyösuosikissa, Rage Against The Machinen kakkoslevy Evil Empiressa (1996).
– Luulenpa että se on meidänkin kollektiivinen suosikkimme… Rummut on itse asiassa äänitetty samassa studiossa ja samassa huoneessa missä hän nauhoitti myös Rage Against The Machinen The Battle Of Los Angelesin (1999).
Billy Talent soitti kaksi vuotta sitten Suomessa pienen ajan sisään keikat Tavastialla, ilmoittamattoman yllätysesiintymisen My Chemical Romancen lämmittelyaktina sekä Ruisrockissa. Ensinmainitulla keikalla paikallaolleena huomio kiinnittyi bändin ylitsepursuavaan ja mukaansatempaavaan energiaan, jota ei kaikkien nuorekasta vaihtoehtorockia soittavien bändien tapauksessa voi suinkaan pitää aitona. Kumpuaako tuo energia musiikin soittamisen voimasta vai voiko mielentilaan tietoisesti psyykata ennen keikkaa?
– Kyllä se biiseistä ja niiden soittamisesta tulee. Mutta tietysti yleisön vuorovaikutuksella on myös iso merkitys. Totta kai se antaa potkua, jos yleisö laulaa mukana. Mutta ei itseluottamus saisi olla kiinni vain yleisömäärästä. Kaikkensa pitää pystyä antamaan, vaikka yleisö ei heti lähtisikään mukaan.
Billy Talentin tähän mennessä ilmestyneet albumit on nimetty niiden järjestysnumeron mukaisesti. Ianin mukaan siihen ei ole mitään syvällisempää selitystä.
– Ensimmäisen albumin halusimme ehdottomasti nimetä vain Billy Talentiksi. Toisen albumin kohdalla Billy Talent II vain kuulosti hyvältä. Noihin aikoihin bändeillä oli tapana nimetä albuminsa tarkoituksellisesti runollisesti. Halusimme ihan tarkoituksella hangata vastaan. Tällä kertaa ajattelimme, että tietysti trilogia tarvitsee päätösosansa. Niin siinä vain kävi.
Tällä ei siis ole mitään tekemistä esimerkiksi Led Zeppelinin kanssa?
– Ei. Seuraava levymme ei ole nimeltään IV.
Teksti: Antti Luukkanen