Costello Hautamäen avauskeikka Hanoi Rocksissa oli sellainen kaaos, että Andykin oli ihmeissään – lue haastattelu

Marko Tuominiemi / All Over Press

Popedan kitaristi Costello Hautamäki kertoo Soundissa 7/20 mietteitään luotsaamansa yhtyeen pitkästä taipaleesta sekä muista musiikkiprojekteistaan. Costello vieraili muun muassa Hanoi Rocksissa 2000-luvun alussa. Julkaisemme pätkän haastattelusta nyt myös verkossa.

Olet ollut Popedan musiikillinen johtohahmo jo vuosikymmeniä. Silti suurelle yleisölle Popeda tulee aina olemaan yhtä kuin Pate Mustajärvi. Onko tämä mielestäsi hyvä vai huono asia?

– Hyvää on hänen karismansa, huomio siirtyy häneen. Hän on hyvä rocklaulaja ja esiintyjä. Mä en ole kumpaakaan. Popeda vaatii ehdottomasti Mustajärven ja silloin se myös henkilöityy häneen. Hänellä on omat ongelmansa kadulla liik kuessa. Hän ei voi mennä turistibussilla Tallinnaan. Mulla ei ole ikinä ollut sellaisia ongelmia.

­– Mutta Popeda on mun näkemys hyvästä rock’n’roll-bändistä. Se on ollut sitä pitkään, jostain 80-luvun puolestavälistä lähtien. Bändissä kukaan muu ei menetä yöuniaan Popedan biisien takia.

Onko näin vastuullinen ja kuormittava rooli sinulle siis ihan ok?

– On on! Olen tykännyt aina vetää rokkibändiä. Eipä tarvitse soittaa muiden biisejä. Mikä oli taas mulla ongelmana, kun menin Hanoi Rocksiin. Kyllä mä tietysti sen ymmärsin, siellä oli biisit valmiina ja laulaja ja toinen kitaristi pyörittää sitä palettia. Se oli silti outo asia suhtautua. Ymmärsin kuitenkin paikkani, olin hired gun.

Luulisi tilanteen olleen todella ristiriitainen: päästä nyt vetämään Hanoi Rocksissa tietäen kuitenkin olevasi pysyvästi Andy McCoyn varjossa hyvin pienellä liikkumavaralla. Kuinka skitsofreenistä tällainen yhtälö oli toteuttaa?

– Ei se ollut, koska mä ymmärsin heti ekoissa treeneissä, mitä mun pitää tässä bändissä tehdä. Kysehän oli siitä, että… niin (naurahtaa). Mun piti pitää se Hanoi Rocks -soundi läjässä. Meillä oli hyvä rumpali, hyvä basisti ja Mike oli tosi hyvä, mutta siinä se toinen kitaristi ei saanut olla lepsu. Silloin se soi tosi hienosti yhteen.

Tiesitkö Hanoi-pestin pituuden jo tullessasi mukaan vai loppuiko se ennen aikojaan?

– Ei sitä etukäteen koskaan mieti, kauanko se kestää. Tein sitä niin kauan kuin pystyin Hanoissa ja Popedassa yhtaikaa. Tiesin, että jossain kohtaa ei enää pysty eikä jaksa luovia aikatauluja.

– Hanoi Rocksin organisaatio oli ihan kaaoksessa. Siellä saattoi tulla kiertueita kahden viikon varoitusajalla. Se teki siitä aika raskasta. Hienoimmillaan se oli tosi hienoa. Kamalimmillaan se oli ihan kamalinta. Eka mun Hanoi Rocks -keikka oli sellainen, mistä Andy sanoi, ettei ole ikinä ollut niin kaaosmaisella keikalla. Siellä ei toiminut mikään. Se oli vielä Midemin musiikkimessuilla (Cannesissa). Mutta se ei johtunut bändistä, vaan tekniikasta ja siitä hirveästä hässäkästä, mikä siellä oli.

– Meidän piti treenata kaksi viikkoa ennen kuin lähdetään Midemiin. No, aikataulut menikin uusiksi, katotaan edellisellä viikolla ennen kuin lähdetään. Ei katsottu. Midemissä meille oli varattu koko päivä treenaamiseen. En ollut soittanut kertaakaan niitä biisejä bändin kanssa. Kuinka ollakaan, Midemissä ei päästy treenaamaan ääntäkään. Keikalla kamat hajosi pikkuhiljaa kaikki. Sitten osa orkesterista menettää hermonsa. Ihan katastrofi.

Teksti: Antti Luukkanen
Lue koko haastattelu Soundista 7/20.