Suomalaisen popmusiikin, kuten monien muidenkin alojen, menestyksen mittari on hämmentävän usein kasvu. Se ei tunnu riittävän, että artisti tekee pitkän, omaehtoisen ja ansiokkaan uran, vaan suunnan pitäisi olla koko ajan ylös.
Striimauksien ja levymyynnin tulisi kasvaa joka albumilla. Samaan aikaan klubeilta pitäisi siirtyä areenoille, Hartwall-areenalle ja mieluiten Olympiastadionille asti. Jos muusikon levy myy vähemmän kuin edellinen, se tuomitaan helposti flopiksi. Pitkäjänteinen Suomen kiertäminen taas paikallaan polkemiseksi.
Debyyttinsä myötä nopeasti huippusuosioon noussut Ellinoora tiedostaa nämä asenteet, eikä hän anna niiden häiritä.
– Popmusiikkia on kiva tehdä, koska se kattaa niin paljon eri tyylejä, mutta niitä on myös tehtävä omaehtoisesti.
– Jos mulle sanottaisiin nyt, että lattari on in ja että mun pitäisi tehdä lattarilevy, en lähtisi tekemään sitä, koska parin vuoden päästä, kun levy olisi viimein valmis, se lattari ei todennäköisesti olisi enää suosiossa.
– Olen itsekin yllättynyt siitä, että olen onnistunut pitämään pääni enkä ole antanut ulkopuolisien määräillä, mihin suuntaan musiikilla kannattaisi mennä. Se pieni uskonloikka on taannut sen, että teen itselleni merkittävää musiikkia.
– Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Jos popmusiikkia tekevä sanoo, ettei koskaan mieti numeroita ja menestyksen mittareita, niin se on paskapuhetta. Kyllä sitä aina vähän miettii, onko kaikella tällä nyt saavutetulla jatkuvuutta.
– Se ajatus ei ole läsnä kun sävellän. Ei silloin, kun teemme studiossa musiikkia. Eikä edes kun mietin, mitä postaan Instagramiin. Se kriiseily iskee vasta yöllä, yksin omassa päässä, kun jännitän vaikkapa uuden musiikin vastaanottoa.
– Sitten tulee niitä hetkiä, kuten keväällä Dinosauruksii-biisin kohdalla, kun olin niin hermona, että halusin perua sen julkaisemisen kokonaan. Onneksi mun ympärillä on niin stabiileja ihmisiä, että ne saivat puhuttua mulle järkeä.
– Artistin elämä on sellaista, ettei mikään muu ole varmaa kuin epävarmuus. Mun kohdalla rakkaus musiikin tekemistä kohtaan pysyy, mutta en mä tuudittaudu ajatukseen, että mulla on jotenkin taattu oikeus tehdä tätä loppuelämäni.
– Onhan se huimaa, että suomenkielisellä musiikilla menee niin hyvin, että sillä voidaan täyttää Hartsu tai Stadikka. Tämä pikkuinen outo kieli on meille suomalaisille niin rakas asia, että sen hyvinvointi saa mut todella iloiseksi.
– Tuota kasvua ei vain pitäisi pakottaa. Jos iso areena tapahtuu, se tapahtuu. Sitä ei pidä ottaa itseisarvona sellaisella ajatuksella, ettet ole mitään, jos et saavuta sitä. Sä saavutat jotain suurta joka kerta, kun sun biisi iskee ihmiseen.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 8/21.