Luurangot kaapissa bailaa – Lauantailekana Irina: En olekaan valmis

"Olin aiemmin ollut jo lyömässä hanskoja tiskiin kirjoittamisen suhteen."
9.4.2016 12:43

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Irina on täällä taas. Tänään Lauantailekanamme kuultava En olekaan valmis on tehty yhdessä tamperelaisista Christianista ja Marko Merosesta muodostuvan säveltäjäduon kanssa.

Irinan syksyllä julkaistavalta seitsemänneltä studioalbumilta tullaan kuuleman mukaan löytämään ”vahvoja pop-biisejä, jotka ovat tiukasti kiinni tässä ajassa”. Sekä irinamaista poljentoa että riipaisevaa balladismia kerrotaan olevan mukana.

– Uusi sinkkuni on syntynyt yhteistyössä itselleni tuttujen, mutta yhteisissä musakuvioissa uusien tyyppien kanssa. Innostuin isosti demosta ja siinä olleesta ”luurangot kaapissa bailaa” -fraasista. Sain tekstin rakennettua yllättävän nopeasti sen ympärille. Fiilis oli huikea, koska olin aiemmin ollut jo lyömässä hanskoja tiskiin kirjoittamisen suhteen. Tämän kappaleen valmistuttua asiaa alkoi kuitenkin löytyä enemmänkin, ja palaset alkoivat loksahdella kohdilleen kokonaisuuden suhteen. Tästä syystä tämä biisi onkin itselle yksi tulevan levyn tärkeimmistä, Irina tuumii.

Lauantaileka Irina: En olekaan valmis

P.s: En olekaan valmis -kipaleen ensiesitys on mahdollista kuulla ja nähdä illan Saturday Night Live -lähetyksessä.

Tässä sinulle tuoretta hyvyyttä enemmän kuin riittämiin:

Lisää luettavaa