Lapsuuden kotikaupunkiani hallitsivat suuret Kemiran ja Outokummun tehtaat, jotka tupruttivat taivaalle valtavan määrän ties mitä myrkkyjä. Niinpä lannoitetehtaan ja kuparitehtaan laskeuma-alueelta rupesikin löytymään epämuodostuneita hirvenvasoja. Ilmeisesti jotakin lorahti myös vesistöihin, sillä Kokemäenjoesta alkoi nousta Harjavallan ja Porin paikkeilta silmättömiä silakoita.
Kun lähikuntien jalkapallojuniorit saapuivat vieraisille tehtaiden kainalossa sijaitseville kentille, oli kotijoukkueella iso etu. He olivat tottuneet hengittämään kitkeriä kaasuja eikä pelin aikana tarvinnut jatkuvasti pysähtyä köhimään.
En muista, että 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa Harjavallan ala-asteella olisi pahemmin puhuttu luonnonsuojelusta tai mistään vastaavasta. Sen sijaan muistan, miten suuren vaikutuksen Forssan Koijärvellä traktoreihin itsensä kytkeneet luonnonsuojelijat tekivät. Kakarana en täysin tajunnut, mistä on kyse, mutta tv:ssä puhuvia villapaitatyyppejä oli pakko ihailla. Jotenkin heistä lapsikin vaistosi, että asia on tärkeä ja partamiehet oikeassa.
Jo kymmenen vuotta ennen Koijärven kalabaliikkia Suomessa julkaistiin puoli levyllistä lauluja luonnonsuojelusta. Toinen puoli levystä kohdisti huomion ihmisoikeuksiin, jotka olivat muutenkin vahvasti esillä 70-luvun alussa.
Nyt cd:nä julkaistulla Suojele luontoa – ihmistäkin -levyllä M.A. Numminen laulaa muun muassa Luonnonsuojelujenkan ja Jäteveden määritelmän. Tuulikki Eloranta puolestaan kummastelee, kuinka Kaunis luonto katoaa. Levyn tutuin raita on kuitenkin Rauli “Badding” Somerjoen tulkitsema Hymyile Miss Universum, jonka kertosäe kuuluu: “Sillä maailma hukkuu paskaan/me vain luemme lehtiä/pitäis nopsaan laulaa rastaan/jos se meinaa ehtiä.” Kaksi viimeistä ovat kumpikin Jarkko Laineen sanoittamia.
1970-luvulla luontoon ja sen suojeluun suhtauduttiin ihastuttavan naiivisti. Silloin ei vielä kohistu ilmastonmuutoksesta. Bensaa ja öljyä poltettiin kuin viimeistä päivää. Kukaan ei tehnyt ruokakaupassa valintoja ekologisten seikkojen perusteella. Kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut samalla lailla tosi kyseessä.
Viime vuosina myös rockmaailma on herännyt kiinnittämään huomiota ympäristöasioihin. Yksi äänekkäästi mielipiteensä esittäneistä on Radioheadin Thom Yorke.
Viime syksynä Thom Yorke jopa pohti kiertueiden tekemisen lopettamista, koska ne eivät oikein sovi hänen vihreään ajattelumalliinsa. Nyt hän on pyytänyt faneja saapumaan keikoille joko julkisella liikenteellä tai kimppakyydeillä. Esimerkiksi Berliinissä julkisen liikenteen käyttö sisältyy keikkalipun hintaan. (Fyysisten levyjen julkaisemista vastaan Yorkella ei ilmeisesti ole mitään, vaikka pelkkänä bittivirtana jaeltuina niiden aiheuttama ympäristövaikutus olisi paljon pienempi.)
Jättimäisten kiertueiden ja keikkojen aiheuttama jätemäärä ei tietenkään ole vain Radioheadin, The Rolling Stonesin ja Madonnan ongelma, sillä meilläkin on nykyään omat maailmantähtemme. Esimerkiksi Nightwishin vastikään päättyneen Euroopan-kiertueen vahvuuteen kuului 55 henkilöä. Kaiken tien päällä tarvittavan kuljetuksiin käytettiin neljää rekkaa ja neljää bussia.
Kuinkahan suuri on Nightwishin viime lokakuussa alkaneen ja ties millloin päättyvän maailmankiertueen ekologoninen jalanjälki? Mitäköhän Tuomas Holopaisen karavaani on tehnyt pitääkseen sen mahdollisimman pienenä?