Emma Johanssonin ja Matilda Malkamäen muodostamalla Emma & Matilda -duolla on takanaan tapahtumarikas vuosi. Kokoonpanon ensimmäinen ep Siellä on kaikki niin ihanaa ilmestyi viime vuoden toukokuussa, ja nyt, alle vuoden sisään, on valmiiksi saatettu maaliskuussa julkaistu Toinen vuosi -ep.
– Oli se vähän kiireinen, Emma myöntää nauraen, kun kysyn kuluneen kymmenen kuukauden tapahtumista.
– Me ollaan naurun kautta käsitelty tätä asiaa, Matilda komppaa vieressä.
Kaksikko on saanut tehdä ja julkaista uutta musiikkia kovalla tahdilla. Emman mukaan heidän kappaleitaan on ollut joka viikko digiputkessa, jonne ne pitää laittaa pari viikkoa ennen julkaisua suoratoistopalveluita varten.
– Onneksi sitä on syntynyt, ettei ole tarvinnut pakolla vääntää.
Reilun kuukauden sisään yhtye on musiikinteon ja julkaisun lisäksi esiintynyt myös Emma-gaalan tulokaspotpurissa, sijoittunut kolmanneksi YleX läpimurto 2024 -listauksessa ja aloittanut kevätkiertueen, jonka keikoista suurin osa on ennakkoon loppuunmyytyjä.
– Nyt kun sanot nuo kaikki ääneen, niin on kyllä ollut ihan sikana kaikkea, Emma pohtii nauraen.
– Kaikista noista mitä luettelit, on tietyllä tapaa ollut eri fiilis. Ne ovat niin toisistaan eroavia juttuja, että on jotenkin erilaista jännitystä niissä kaikissa, Matilda kuvailee.
Valoisasti ja innokkaasti viime aikojen tapahtumistaan kertovasta kaksikosta ei ilman heidän omaa paljastustaan huomaisi, että väsymys meinaa hitusen painaa.
– Tultiin yöllä Turusta keikalta, ja ennen kuin tulit, oltiin tuossa sohvalla puoli tuntia vaan silmät kiinni. Ja sitten uuteen nousuun, Emma paljastaa.
Molemmat kuitenkin vakuuttavat, että lepäämiseen saadaan järjestettyä riittävästi aikaa eikä liiallisuuksiin viety huhkiminen kuulu heidän työtapoihinsa.
– Musta tuntuu, ettei meillä ole yhtään sellaista grindauksen ihannointia, että ”nyt samoilla silmillä vaan joka päivä, ei ikinä pidetä vapaapäiviä!”, Emma naurahtaa.
Matildan mukaan kyseinen vaihe koettiin kolme vuotta sitten, kun bändi perustettiin.
– Ei silloinkaan ajateltu, että grindataan ihan hulluna. Me oltiin niin innoissamme, että nukuttiin silloin tosi vähän ja tehtiin vaan biisejä todella paljon.
Yöunet ovatkin Emman mukaan kaksikolle hyvin tärkeät.
– Me rakastetaan hyviä yöunia ja toimitaan paremmin, jos ei olla ihan poikki.
Keikkasuosio yllättää
Emma ja Matilda ovat silminnähden innoissaan kevätkiertueestaan, joka alkoi maaliskuussa lupaavasti kahdella lisäkeikalla Helsingin G Livelabissa.
– Siellä oli yhteensä kolme loppuunmyytyä keikkaa, ja sitten Turussa oli ensimmäinen Helsingin ulkopuolinen, Matilda kertoo hymyillen kiertueen alusta.
Haastattelua tehdessämme keikkoja on takana neljä. Niistä jokainen on kaksikon mukaan sujunut hyvin.
– Ihmiset ovat sanoneet, että tykkäävät, ja meillä on ollut hauskaa bändin kanssa.
Emman ja Matildan keikkakokoonpano koostuu kahdesta soittajasta sekä omasta miksaajasta. Vakituinen bändi on tehnyt keikkailusta selvästi helpompaa edellisvuoteen nähden.
– Silloin meillä oli tosi erilaisia kokoonpanoja. Sekin oli kivaa, mutta vei paljon energiaa, Matilda kertoo.
– Nyt ei ole mitään ylimääräistä säätöä. Kaikki on toiminut hyvin, ja voi vaan nauttia olostaan, Emma myötäilee.
Vaikka Emman ja Matildan biisit ovat trendanneet Tiktokissa ja nousseet Suomen Spotifyn Top 50 -listalle, ei folk-duo osannut odottaa, että keikoille olisi tungosta loppuunmyymiseen asti.
– Se on hauskaa, että vaikka näkee lippujen menneen ja siinä tulee sellainen ensimmäinen ”onpa siistiä” -hetki, niin ei sitä kuitenkaan tajua. Sitten vielä ennen keikkaakin miettii, että ei sinne varmaan tule ketään ja lavalla vielä ihmetellään, kuinka paljon siellä on ihmisiä, Matilda kuvailee.
Herkkää ja rauhallista musiikkia tekevä duo on huomannut keikoilla vallitsevan fiiliksen vaihtelevan eri paikkakuntien välillä.
– Helsingissä oli jopa aika hauras tunnelma. Ihmiset eivät sanoneet mitään ja olivat superkeskittyneitä. Sitten taas Turussa oli kunnon yhteislaulujuhlaa, Emma kertoo keikkakokemuksista.
– On todella ihanaa, että voi olla noin erilaisia keikkoja ja niillä molemmilla on yhtä ihanaa esiintyä, Matilda komppaa.
Folkissa on kotisatama
Emma ja Matilda tutustuivat alkujaan Tampereen ilmaisutaidon lukiossa. Molemmat olivat kiinnostuneita musiikista, jonka myötä he päätyivät samaan porukkaan.
– Siellä aika nopeasti löysi ne samanhenkiset tyypit, Matilda taustoittaa ja kertoo, että koululla tuli vietettyä paljon aikaa musiikkia harrastaen.
Kaksikko uskoo päätyneensä tekemään yhdessä musiikkia monen tekijän summana. Tärkeimpänä esille nousee valtava kiinnostus ja halu kirjoittaa lauluja. Lisäksi he olivat koko lukion ajan hyviä ystäviä ja pitivät samanlaisesta musiikista.
Ylitse muiden nousee ruotsalainen folk-duo First Aid Kit, jonka kappaleita Emma ja Matilda esittivät alkuaikoinaan. Kaksikko alkoi myös itse tehdä bedroom folkiksi kuvailemaansa musiikkia, koska Emman sanoin ”se tuntuu kaikista eniten ja on sellainen musiikin kotisatama”.
Kun duo aloitti kirjoittamisen yhdessä, he kokeilivat Matildan mukaan paljon erilaisia genrejä. Kokeilut eivät kuitenkaan olleet järin totisia.
– Me saatiin olla paljon studiolla ja sitten tehtiin kaikkea muutakin kuin bedroom folkia, ihan vaan koska se oli kivaa.
– Mä en muista, että oltaisiin ikinä käyty sellaista keskustelua, että aletaan tehdä tällaista musaa. Ne on vaan ne biisit, mitä meistä luonnostaan tulee ulos. Sillä tavalla on käynyt myös hyvä tuuri, että me ollaan usein samoista asioista silleen ”toi on hyvä juttu” ja ne samat asiat tuntuvat meissä molemmissa, Emma kertoo.
– Jos joltain artistilta tulee uusi biisi ja mä oon vaikka tykännyt siitä hirveästi, niin oon aika varma, että säkin tykkäät siitä. Se olisi todella outoa, jos et tykkäisi, Matilda toteaa Emmalle.
Ei jälkihinkkausta
Emma & Matilda solmi levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa vuoden 2022 lopulla. Ennen sitä kaksikko oli miettinyt demojen lähettämistä ja asiaa alettiin työstää kunnolla, kun keväällä eräs taho pyysi niitä heiltä.
– Mietittiin, että jos lähetetään tuonne ja se haluaa meidän kanssa diilin, niin ehkä nyt kannattaa kokeilla vähän jotain muutakin, Emma muistelee.
Sähköpostiin kilahteli useampia vastauksia ja kutsuja tapaamisiin. Lopulta sopimus kirjoitettiin elokuussa Warnerin kanssa.
– Se on mielestäni hauska juttu, että niistä kolmesta demobiisistä, mitä me lähetettiin, kaksi tuli ekalle ep:lle.
Siellä on kaikki niin ihanaa -niminen ep julkaistiin vuoden 2023 toukokuussa. Teoksen kappaleista monet olivat valmiina jo ennen sainausta ja loput syntyivät melko nopeasti kahden eri kirjoitusmatkan aikana. Kaksikko kertoo, että heidän kappaleiden tekoprosessiin ei kuulu hirveästi ”jälkihinkkausta”.
– Aika suoraan biisit valmistuu kokonaisuudessaan, Matilda toteaa ja kertoo, että biisileireillä ollaan joskus saatettu jättää kappale muutamaksi päiväksi tekeytymään, jonka jälkeen sen pariin ollaan palattu ja tehty tarvittavat muutokset saman viikon aikana.
Maaliskuussa ilmestynyt Toinen vuosi -ep ei valmistunut yhtä nopeasti kuin ensimmäinen, vaan sen kappaleita kirjoitettiin vuoden kuluessa siellä täällä. Kaksikko ei koe, että heille olisi asetettu paineita toisen ep:n työstämiseen, mutta ensimmäisen julkaisun jälkeen uusien kappaleiden kirjoittaminen meinasi alkuun sakata.
– Se oli vähän sellaista tahmeaa ja jotenkin piti vähän käynnistellä, että alkoi tulla mitään hyviä idiksiä, Emma kertoo.
Ajan kuluessa kirjoittaminen alkoi luistaa uudelleen ja tuntui, että nyt on mahdollisuus laajentaa musiikillisesti uusiin soundeihin.
– Se on aika vapauttavaa, että kun esiteltiin jo yhdellä ep:llä meitä aika hyvin, niin pystyi nyt vähän lähteä siitä eri maailmoihin, Matilda kuvailee.
Samalla hän kuitenkin tunnustaa, että toinen ep oli prosessina hankalampi. Myös Emma on sitä mieltä, että ensimmäisen teko oli suoraviivaisempaa ja selkeämpää.
– Silloin kukaan ei odottanut meiltä mitään, kun eivät he edes tienneet, että me teemme musaa.
– On tullut mukaan kaikkia ihania asioita kuten keikat, mutta ne vievät myös hirveästi energiaa ja aikaa. Sitten on pitänyt vähän oppia uudelleen, että miten mun vuosi menee, Matilda sanoo.
Seuraavana tavoitteena kaksikolla on albumin tekeminen, johon aikaa on haaveissa varata hitusen enemmän kuin mitä ep:ihin on ollut käytettävissä.
– Ollaan käyty keskusteluja, että siihen tarvitaan ehkä vähän enemmän kuin puoli vuotta, Emma tokaisee nauraen.
Albumia kohti
Demoja kaksi vuotta sitten lähettäneet Emma ja Matilda eivät olisi sanojensa mukaan osanneet odottaa uraltaan mitään, mitä sen parissa tähän mennessä on tapahtunut.
– En edes muista, mitä me ollaan sanottu vaikka meidän unelmiksi pari vuotta sitten, Matilda myöntää.
– Ehkä siinäkin näkyy se tekijälähtöisyys, että ei ole esimerkiksi unelmaa huomiosta tai siitä, että oltaisiin iso artisti Suomessa, vaan siitä, että päästään tekemään musaa, Emma jatkaa.
Haaveena on kuitenkin aina ollut ja tulee olemaan se, että musiikkia voi tehdä pitkään ja työkseen.
– Kaikki sen yli on ihanaa ja plussaa. Siksi me ollaan aina ihan suu auki, kun nähdään, että biisi trendaa tai ihmiset laulaa keikoilla mukana, Emma hymyilee.
Tulevaisuudessa duolla häämöttää vielä yhden kappaleen julkaisu ennen haipakkaa festarikesä sekä uusien biisien tekoa.
– Haluttaisiin huhtikuussa mennä tekemään levyä jonnekin. Toiveissa olisi lähteä vähän pois Suomesta, Matilda valottaa kaksikon suunnitelmia.
– Se tekee usein hyvää aivoille, Emma komppaa.
Molemmat kertovat silminnähden innoissaan, kuinka hienolta albumin tekeminen jo ennakkoon tuntuu.
– On tosi inspiroitunut olo, Matilda myhäilee.
– Joku muu tekijä on jossain haastattelussa sanonutkin, että kun on tehnyt vaikka ep:n, niin katsoo jo tavallaan sitä seuraavaa juttua. Kun on itse jo fiilistellyt sitä julkaistavaa tuotosta jonkin aikaa, niin ajattelee jo sitä levyä ja miettii että mitähän siinä on ja millaisia biisejä, Emma pohtii.
Teksti: Emilia Aho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/24.