Muistokirjoitus: Lapsuuden sankari on kuollut – hyvästi, Vinnie Paul Abbott

AOP

Elämää peruuttamattomalla tavalla muuttavat hetket eivät varoita tulostaan etukäteen. Jonain hetkenä vain teet jonkin arkipäiväisen asian, ja yhtäkkiä siitä seuraakin jotain, jonka jälkeen maailmasi ei ole enää entisellään.

Saatat aloittaa keskustelun vieraan ihmisen kanssa, josta tuleekin sydänystäväsi. Tai kenties lainaat kirjastosta kirjan, joka avaa eteesi täysin uuden maailman. Tai ehkä vain satut avaamaan television oikeaan aikaan.

Kuten tapahtui vuonna 1994, kun eräs teinipoika kulutti aikaa perheen kesken tehdyllä Saksan-matkalla.

Iron Maidenin ja Metallican kaltaisten peruskivien kautta metallimusiikkiin vihkiytynyt nuorukainen halusi löytää jotain uutta – ja kuin tilauksesta tv:stä tuli lyhyt mainospätkä, jossa kiukkuisen näköinen kaljupää karjui hitaasti möyrivän, yhden nuotin varaan rakennetun riffin päälle.

Nyt ei viritelty polveilevia kitaralinjoja tai laulustemmoja. Se oli primitiivistä, vilpittömän vihaista ja rujoa musiikkia. Pantera-niminen yhtye esitti tuoreen albuminsa singleä 5 Minutes Alone.

Ja kas, nuori poika oli myyty. Pian oli hankittu levykokoelmiin tuore Far Beyond Driven -levy, sitten Vulgar Display of Power ja kohta oltiin Helsingin Jäähallissa katsomassa bändiä keikalla.

Panteran viehätys perustui kolmeen asiaan: massiivisiin kitarariffeihin, uskottavan äreään laulajaan ja paksusti lätiseviin rumpuihin. Rumpali Vinnie Paul kuritti patteristoaan hartiavoimin, mutta samaan aikaan soitto kulki kevyesti ja vaivattomasti.

Pullea soittaja toi mieleen karhun, joka massiivisuudestaan huolimatta pystyy kiihdyttämään juoksunsa sellaiseen vauhtiin, että saisi taajama-alueella ylinopeussakot.

Vincent Paul Abbottin soiton tunnisti heti. Kukaan toinen rumpali ei olisi saanut raskasta tuplabassaripoljentoa samanlaiseen lentoon vaikkapa Becoming-ikivihreässä. Tai kenties on osuvampaa muotoilla asia niin, ettei yksikään toinen rumpali olisi pystynyt rytmittämään Dimebag Darrellin riffejä yhtä hyvin kuin kitaristin oma veli. Abbottien yhteistyö oli saumatonta.

Siksi uutinen Dimebagin kuolemasta vuonna 2004 tuntui erityisen surulliselta. Oli jo riittävän kamalaa, että kokonaisen sukupolven kitarajumala menetettiin täysin järjettömässä väkivallanteossa, mutta oli puistattavaa ajatella, millaiseen kriisiin murhenäytelmä syöksi tapahtumia aitiopaikalta seuranneen isoveljen.

Eihän Vinnie Paul ollut tuon jälkeen enää entisensä. Vuonna 2006 perustetun Hellyeah-yhtyeen levyt olisivat tuskin kiinnostaneet ketään, elleivät sen muusikot olisi hankkineet meriittejään muissa bändeissä. Vinnie Paul oli otsikoissa useimmiten silloin, kun keskenään riidelleet Pantera-muusikot solvasivat toisiaan haastatteluissa.

Viimeisimpien tietojen mukaan Vinnie Paul kuoli nukkuessaan sydänkohtaukseen. Rumpali ei salaillut kovaa alkoholinkäyttöään, mutta ei voi välttyä ajattelemasta, että miehen sydän oli särkynyt jo kauan sitten.

Vinnie Paulin kuoleman myötä ei haluakaan muistella vaikeaa 2000-lukua, vaan miehen suuruuden päiviä edellisellä vuosituhannella. Miten Abbottin veljesten perustama Pantera räpisteli ensin vuosikausia glam rockin parissa, kunnes keksi itsensä ja samalla koko heavy metalin uudelleen. Ei ollenkaan huono saavutus.

Ja tällaiselta se näytti. Sekä vuoden 1994 yläkouluikäinen nuorukainen että nykypäivän keski-ikää hipova verkkotuottaja ovat sitä mieltä, että Moskovassa Monsters of Rock -tapahtumassa taltioidun Dominationin ensimmäiseen minuuttiin kiteytyy suurin piirtein kaikki, mikä metallimusiikissa on hyvää.

Lepää rauhassa, iso mies.