Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale.
Vuonna 1986 perustettu Kumikameli-orkesteri purskauttaa tänään maailmaan upouuden ep:n nimeltänsä Ongelmajätettä. Viikon Perjantaibiisin puitteissa piehtaroidaan asian ytimessä.
– Kaikki kappaleet nimiraitaa lukuun ottamatta on tehty välittömästi Verta ja suolia -albumin (2016) jälkeen. Sillä levyllä jäi vähän harmittamaan laiskanpulskeiden biisien määrä, joten kasattiin nyt sitten keskitempoa pirteämpi paketti. Kun tästä tekeleestä tuli myös vinyyli, sottailtiin huolella biisijärjestystäkin; molempien puolien alussa on vähän enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja tokana tulee sitten pelkkiä vaarallisia tilanteita, Kameli-päämies Toppo Koponen kertoo.
Tässä erityisvalokeilassa olevaa ep:n nimibiisiä ja sen tuekseen saamaa videota Koponen valottaa näin:
”Suurena yllätyksenä tuli se, että aimo osa lastenhuoneista olikin niin siistejä, ettei niitä voitu käyttää lopullisessa versiossa.”
– Ite kappale on tehty alun perin Eläin-yhtyeen Laura Kaljusen soolojuttuihin, mutta se ei kelvannu hälle, kumma juttu. Edellisen, Verta ja suolia -levymme tsipale nimeltänsä Tärähtäneet ja epäselvät oli sekin samoissa istunnoissa Lauralle tehty, mutta sekään ei kelvannu hälle, kumma juttu. Molempien alkuperäisversiot oli löperöitä kosketinsoitinralleja, mutta Kameli-myllytyksessä molemmista tuli semilöperöitä fuzzikitararalleja.
– Videota varten kerättiin kaikilta tutuilta ja puolitutuilta kännykkävideoita mahdollisimman sotkuisista lastenhuoneista. Suurena yllätyksenä tuli se, että aimo osa lastenhuoneista olikin niin siistejä, ettei niitä voitu käyttää lopullisessa versiossa.
Perjantaibiisi – Kumikameli: Ongelmajätettä (katso Toppo Koposen koostama musiikkivideo jutun alusta)
Kumikameli juhli viime vuonna kolmekymppisiään.Kumikameli on:
Toppo Koponen (laulu ja koskettimet) (kuvassa oikealla)
Jute Musikka (kitara)
Joppe Vento (basso)
Herman Keränen (rummut)
Koko Ongelmajätettä-ep:n voit ottaa haltuusi tästä:
Knoppi: kiekon kannet on piirtänyt Petri Koikkalainen vuoden 2014 Naamat-festarien yhteydessä.
Uutuusleiskaisuista terapeuttisimmat viikoittain päivittyvällä Parasta juuri nyt -soittarillamme: