Rakkaudella ja ammattitaidolla syntyy paitsi Juhla Mokkaa myös black metalia – haastattelussa I Am the Night

Omnium Gatherumista ja Insomniumista tuttu Markus Vanhala palasi 1990-luvun mielenmaisemiin ja pisti pystyyn unelmiensa black metal -bändin. Timo Isoaho jututti Vanhalaa Soundiin 5/22.
13.6.2022 08:55

Intoiletko 90-luvun black metalista? Herättävätkö esimerkiksi Emperor ja Dissection lämpimiä tuntemuksia? Mikäli pirunsarvesi nousevat nyökkäysasentoon, sinun täytyy tarkistaa I Am The Nightin esikoisalbumi While The Gods Are Sleeping.

Bändi on uudenkarhea, mutta sen kyhmyiset juuret ulottuvat black metalin epäpyhälle kultakaudelle 90-luvulle. I Am The Nightin kitaristi Markus Vanhala (Insomnium, Omnium Gatherum) ja basisti Janne Markkanen (ex-Omnium Gatherum) nimittäin vuolivat jo tuolloin ”mustaa kultaa” Manala-nimisen yhtyeen riveissä.

Hypätään siis takavuosiin. Miten innostuit aikoinaan black metalista?

– Siinä oli kapinaa, ilkeyttä ja jotakin kiellettyä. Itse musiikissa taas oli spesiaalia hypnoottisuutta sekä majesteettisuutta, ja kaikki nämä seikat kutsuivat puoleensa. Toki black metal myös opetti yksilöllisempää ajattelua ja asioiden kyseenalaistamista – tiettyyn rajaan saakka, kertoo Markus Vanhala.

– Kotkan lähimetsissä sitä aikoinaan vaelleltiin ja diggailtiin näistä mustista sielunmaisemista. Norjan vuonojen ja vuoristojen yötaivaiden pakanalliset säkeet todellakin raikasivat Kymijoen suiston synkeässä yössä. Oli meillä myös piikkinuijia ja pääkalloja – sian, ei sen vakavampaa – messissä, koska miksipä ei!

Millainen oli Manalan tarina?

– Tehtiin yksi demo ja vedettiin yksi keikka, eikä huudeltu orkesterista pahemmin muutenkaan. Bändi vaipui unholaan muiden kiireiden vuoksi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja nyt ollaan uudella kierroksella Jannen kanssa!

I Am The Nightin kokoonpanossa vaikuttavat myös rumpali Waltteri Väyrynen (Paradise Lost, Bodom After Midnight) ja laulaja Okko Solanterä (Horizon Ignited).

– Okko on meikäläisen erinomainen lankomies, ja hän tuli mukaan ”kekkosmaisen saunapalaverin” jälkeen. Tiesin Okon olevan kova brutaalin lauluosaston taitaja, ja hän innostuikin tällaisen pimeämmän puolen kanssa flirttailusta, Vanhala kertoo.

– Waltteri taas on pitkäaikainen ystävä, ja vieläpä perkeleen kova rumpali. Onneksi hän liittyi mielellään tällaiseen herrasmiesorkesteriin helvetistä.

I Am The Night pääsi kunnolla vauhtiin, kun pandemia sulki maailmaan, mutta kyseessä ei ole mikään ”koronayhtye”.

– Hahmottelimme raakalaismaisia treenikämppänauhoituksia jo ennen virusta, ja kirjoitin ensimmäiset I Am The Nightin biisit kovassa kuumehorkassa vuonna 2019. Huomasin samalla, että ”kuumehallusinaatio” on varsin sopiva olotila tällaisen misantrooppisen kaman tekemiselle, kertoo Vanhala.

– Kun ”maailmanloppu” koronasulku – sitten pamahti päälle, ajankohta tuntui varsin otolliselta hieman laajamittaisemmalle toiminnalle. Päätimme siis tehdä albumin, joka kumartaa 90-luvulle musiikin, tuotantoarvojen kuin nauhoitustapojenkin osalta. Muun muassa bassosoundin ihmettelyvaiheessa otimme skenepuhelun tuottajalegenda Dan Swanölle, jolta sitten kyselimme taikatemppuja Dissectionin matalataajuuksien taustalta.

– Levyn vastaavaksi taiteilijaksi taas piti saada legendaarinen Kristian ”Necrolord” Wahlin, sillä hänen töitään löytyy monen takavuosien suosikkilevyn kannesta. Entä yhtyeemme logo? No, sen teki Christophe Szpajdel eli ammoisien aikojen todellinen ”lord of the logos”.

– Summa summarum: halusin I Am The Nightin debyytille kaikkia niitä palasia ja tunnelmia, joista 15-vuotias Markus Vanhala olisi intoillut yli kaiken!

Entä miltä I Am The Nightin tulevaisuus näyttää?

– Soitamme livenä Tampereen Saarihelvetti-tapahtumassa elokuussa. Runditarjouksiakin on tullut, mutta katsotaan nyt, mitä kaikkea ehdimme ja haluamme tehdä.

– I Am The Night on syntynyt täydellisen stressittömistä lähtökohdista ja suuresta rakkaudesta tällaista musiikkia kohtaan. Jos näistä lähtökohdista syntyy jatkossakin laadukkaita biisejä, niin miksi emme julkaisisi toista levyä jonakin päivänä!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 5/22.

Lisää luettavaa