Tuumailuja | Arvioitavana nippu Fuck CD’s -lafkan seiskoja

Tuumailuja-palstalla ruoditaan kerran kuussa seiskatuumaisia ja muita pikkulevyjä.

Fuck CD's -levymerkin upea logo.

Joni Ekman on tuttu esimerkiksi The Achtungsin ja Lähtevien Kaukojunien riveistä. Kaikkia miehen projekteja leimaa turhia kursailematon ote ja samaa voi sanoa myös hänen Fuck CD’s -levymerkistään. Niin kuin nimestä voi päätellä, katalookissa ei compact discejä näy, vaan julkaisut ovat kasetteja ja seiskatuumaisia, joista tässä tarkastelussa viisi valikoitua poimintaa.

Jonin omalla nimellä julkaisema 1/2 EP sisältää hänelle hyvin tunnusomaista lo-fi punk rockia, jossa on kuitenkin melodiaa, teini-ikäisen maailmassa tuttuja sydänsuruja ja muita popmaisia elementtejä. Ensin tuntui, etteivät yksipuoleisen levyn kaksi biisiä ole Ekmanin jatkuvasti sauhuavan sävellyskynän terävimpiä ralleja, mutta kummasti ne jäävät pääkoppaan kummittelemaan. Suomen kielellä artisti itse on parhaimmillaan kylläkin Kaukojunien toisena lauluntekijänä.

Seksihulluja olen ennenkin arvostanut päämäärätietoisessa absurdin hömpän ja banaalin arjen sekoittamisessa. Levyjen kuuntelu on pidemmällä aikavälillä jäänyt sittenkin toissijaiseksi. Tuoreella split-seiskalla uudet neljä biisiä ovat yhtyeen normitasoon nähden kohtuullisen ja mainion välillä, mutta tekstien tuokiokuvat ja näkemykset ovat jälleen huikeita. Myös kansista löytyvä Seksihullut Sanomat -lärpäke naurattaa muiden muassa ihmisarvioillaan.

Vielä hulvattomammaksi meno yltyy levyn kääntöpuolella. Otsakkeella The Beatlesejen tarina Pekka Mutaseksi esittäytyvä mies lukee levylle hiukkasen taiteellisia vapauksia ottaen liverpoolilaisbändin saagan. Ideana puoliksi improvisaatiolta kuulostava tarinointi on seinähullu ja juuri siksi se jaksaa huvittaa useamman kuuntelukerran.

Nivaskan kovin äänite on kuitenkin Mustien kalsarien kolmen biisin nimetön ep. Romuluinen soitto ja simppeli autotallirock saavat taustatukea hysteerisesti ulisevista uruista ja solistin suurpiirteisestä tulkinnasta. Mielikuviin ilmestyvät niin 22-Pistepirkko, Kollaa Kestää kuin Vaselineskin. Vaikka meininki nojaa reilulla etukenolla hälläväliä-asenteeseen ja sinnepäin-toteutukseen, ei tällaista jaksaisi kuunnella ilman oikeasti hyviä biisejä.

Josta tulikin mieleen, että Cola Boysin ep:llä sellaisista ei ole juuri merkkejä. Ekmanin ja Skip Deathiksi nimetyn toisen miekkosen garage punk on asiaankuuluvan roisia ja asenteeltaan kiitettävän välinpitämätöntä. Se ei kuitenkaan riitä mielenkiinnon säilymiseen montaa kuuntelukertaa. Tylsällä tavalla kaoottinen soitto ei nappaa sekään. Toisaalta, tätä juuri on punk, ärsyttämiseen tähtäävää.

Levynipun ainoa ulkomaanelävä on baltimorelainen Sick Thoughts, jonka You Won’t Get Through -ep:n nihkeästi puolivaloilla käyvä nimibiisi tuo mieleen 80-luvun kokeellisen jenkkipunkin. Vaikka ulosanti on ruhjovaa, on hommassa silti koherentti toteutustapa. B-puolella räksytetään jo ripeämmällä tempolla, mikä jättää hommasta iisimmän jälkimaun. Omalla kummallisella tavallaan Sick Thoughts on myös seiskakimaran perinteisin artisti.

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 4/2015

Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella:
SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.