Vuonna 2000 Herra Ylppö lauloi himon värittämistä juhlista ja tiivisti millennium-Suomen tunnelman

Kaikki hyvä loppuu aikanaan: Maj Karma soittaa kesällä viimeiset keikkansa. Niko Peltonen kääntää Martti Luther ja muovipussi -palsalla katseensa yhtyeen The Best of Mozart -biisiin vuodelta 2000.
29.2.2024 08:59

Kun mietitään millennium-Suomen ajankuvaa, nostetaan usein esiin tyypillisen kliseistä kuvastoa sieltä IT-kuplan ja Helsingin ensimmäisten akvaariokuppiloiden suunnalta. Vaikea näitä olisi tietysti sivuuttaakaan. Mutta kiinnostavampaa voi olla etsiä heijastusvaikutuksia. Missä kaikissa kulttuurituotteissa ajan henki tuntuu mutkan kautta?

Mielestäni esimerkiksi Maj Karman Kauniiden Kuvien musiikissa ja Herra Ylpön teksteissä ja persoonassa tuon aikakauden levyillä. Niistä keskeisimmäksi nousee Ääri, joka ilmestyi alkuvuodesta 2000, näkökulmasta riippuen tiettyjen kehityskulkujen polttopisteessä tai rappioksi taantuvassa vaiheessa. Minä ja ystäväni kuuntelimme sitä tuolloin paljon, kävimme keikoillakin.

Mehän emme olleet mitään millennium-nuorisoa. Tai korkeintaan meidät oli pakotettu sellaiseksi. Itse olin juuri muuttanut Rovaniemeltä Helsinkiin, ja useimmat lähipiiriläiseni joko tulivat vastaavasta taustasta tai olivat helsinkiläisinäkin ulkopuolisia suhteessa yleiseen tohinaan.

Herra Ylppö ja karmalaiset olivat tietysti satakuntalaisina lähtökohtaisesti ulkokehällä hekin, mutta joitakin vuosia vanhempia, ja Ylppöhän taisi liikkua pintapiireissä paljonkin ja sitten kirjoittaa kokemuksistaan lyriikkaa, jonka tyylilajia alkoi jossain vaiheessa kutsua ”reality rockiksi”. Sitä edustaa esimerkiksi mainio Very Important Person kutsuvierasjuhlakuvauksineen. Sille naurettiin ääneen, koska nauruhan on altavastaajan asemassa olevan parhaita vastahyökkäysaseita.

Vähän hienovaraisempi rinnakkaisteos samalla albumilla on The Best Of Mozart, musiikillisesti sen aikaisen Karman melodisimpia kappaleita. Häiriö Piirisen mietteliäs, lyhyt kitarateema hallitsee biisiä siinä missä Ylpön jykevä ulosantikin.

Vokalistin itseironialla höystetty korskeus kukoisti näillä alkupään levyillä. Emme vielä tienneet Ylpöstä liikaa. Toisaalta hän tuntui olevan paljaana kokemansa vieraantuneisuuden äärellä.

Ilman muuta Ylppö oli kuitenkin miessankari, vaikkakin haavoittuva. Tätä kuvastaa hienosti juuri The Best Of Mozart, joka on melko selväpiirteinen skenaario ja samalla moniselitasiallateinen. Bileistä se kertoo, ja rakkausjutusta, joka saattaa olla pelkkää seksiä tai sitten ei – ja joka jää vaiheeseen.

Kertojahahmo on päätynyt vähän päheämpiin kemuihin, mistä todistavat ihan yksittäiset avainkäsitteet: on kokonainen talo, kallioita, rantasauna ja uintimahdollisuus. Tämänhän voi ajatella sijoittuvan vaikka Espoon kultahammasrannikolle, bilettäjien olevan niitä nuoria menestyjiä. ”Nämä ihmiset tietävät, mitä on tunnelma”, määrittelee kertoja juhlien luonteen varsin sarkastisesti.

Paikalla on nainen, joka on kertojasta kiinnostunut. ”Muka uimasta olit tulossa / Kaihtimet auki ja pukematta / jätit tahallaan, kun halusit et näkisin”, hän tulkitsee ja jää kuitenkin miettimään naisen motiiveja ja omiaan: ”Mitä sä aiot? Tähänkö jäisin?”

Tästä naisesta on kiinnostunut moni muukin. Mutta myöhemmin illalla rantasaunalla juopunut mimmi kuiskailee kertojalle rakkauden sanoja: ”Sä riität.” Tulee fyysistäkin lähentymistä: ”Reidelleni sä lasket kätesi / Asenteesi teet aivan selväksi.”

Kertojahahmo – joka eittämättä muistuttaa Ylppöä – esiintyy ulkopuolelta tulevana valloittajana. Ylimielinen asenne suhteessa ”stadin piireihin” voimaannutti meitä maakuntien nuoria. Pintaporukoiden halveksunta kiteytyy biisin nimessä. Kuvitteellinen ja epäuskottava ”The Best Of Mozart” on himojen kohteen ainoa levy, minkä on tarkoitus asettaa nainen paikalleen sivistystä ja hyvää makua opitusti teeskentelevänä perimmiltään tyhjäpäänä.

Kertoja poistuu paikalta ja tuntee äkillisen raskaasti junttaavassa väliosassa turhautuneisuutta: ”Viihdy en enää missään!”

Sellaista on olla paikkojen ja yhteiskuntaluokkien välissä, ja tulkitsenkin The Best Of Mozartin salaa luokkatietoiseksi biisiksi. Tietysti se on myös hieman sovinistinen ja aika itserakas, koska sellaista oli 2000-luvun taitekin.

Terävänä tilannekuvauksena se avaa kuitenkin hersyvän ikkunan tietyn ikäpolven tiettynä aikakautena kokemiin kipupisteisiin.

Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 2/24.

Lisää luettavaa