A Fire Inside – kuinka kuvaava AFI:n nimen selitys onkaan. Nyt tuo palo iskee sellaisella liekillä, ettei sitä pelkällä VPK:n väellä sammuteta.
Decemberunderground (2006) oli bändin ansaittu kaupallinen läpimurto ja samalla huolella harkittu harppaus kohti kaikkea muuta kuin undergroundia. Crash Lovella tuollaista muutosta ei ymmärrettävästi ole enää tarjota. Valitettavasti ei myös mitään muutakaan muutosta, jos ei lasketa sitä, että levy on monta pykälää pompöösimpi, puleeratumpi ja isompi.
Mukana on muutama selkeästi hittihakuinen kappale, joista erityisesti Beautiful Thieves on sopivan melodramaattinen iskeäkseen herkässä teini-iässä olevaan sukupolveen, mutta jonka tahdissa vähän varttuneemmatkin voivat hyväksyvästi nyökkäillä. My Chemical Romancen luoma kysyntä ja sen tauon mukanaan tuoma tyhjiö aggressiiviselle stadionpaatokselle olisi Euroopassa kotimaahansa Yhdysvaltoihin verrattuna paljon pienemmän orkesterin käytettävä nyt tai ei koskaan.
Olisi kohtuutonta kitistä AFI:n goottipunk-juurien perään, koska bändi on selkeästi parantunut poppistumisensa myötä. Mutta jotenkin nyt angsti tuntuu aikuisten miesten tekemänä liialliselta eikä edellisen albumin tasalaatuisuuteen ylletä. Ei ainakaan Too Shy To Screamin kaltaisella bulkkitavaralla, joka kuulostaa aerobic-tempoineen miltä lie Mambo N:o 5:ltä.
