Vuonna 2006 julkaistavaksi levyksi kalifornialaisbändin albumi kuulostaa hämmentävän paljon vuonna 1965 Jamaikalla tehdyltä. Jackie Mittoon sielukas urkuilu, The Maytalsin rento rytmittely ja Studio Onen pehmeä ja ruttuinen putkisoundi on omaksuttu niin tarkkaan, että ainoastaan amerikkalaisen laulajan aksentti vihjaa tekijöiden kasvaneen myös The Clashin ja Rancidin kaltaisia yhtyeitä kuunnellen. The Aggrolites pitää kuitenkin punkin ja skan erillään keskittyessään nykimään tiukkaa mutta rentoa skankkia jollaista rastat levyttivät jo kauan ennen punkin keksimistä.
Autenttinen meininki on yhtä aikaa bändin vahvuus ja heikkous. Välillä muotovaliot kappaleet ovat aidosti sielukkaita sekä tarttuvia ja välillä tuntee kuuntelevansa pieteetillä väsättyjä pastisseja. Kappaleita levyltä löytyy peräti 19, joten joukossa on muutamakin turha instrumentaali, jossa muoto on kohdallaan, mutta sisältö puuttuu. Parhaimmillaan The Aggrolites on rikkoessaan formaattiaan. Soul- ja funk-vaikutteiset biisit kuten Funky Fire tai Prisoner Song tarjoavat tervetullutta vaihtelua jamaikalaisrytmittelylle.