AMPLIFIER: Amplifier

AMPLIFIER
Amplifier
Music For Nations

Vaikka Amplifierin debyytti alkaa Motorhead-kappaleella, raita ei ole Lemmyn käsialaa eikä meno muistuta Motörheadia kovaäänisyydestään huolimatta. Manchesterissä nelisen vuotta sitten syntynyt trio katselee maailmaa sivistyneemmin ja psykedelisemmin.

Kitaristi Sel Balamir on tehnyt kaikki laulut ja laulaa ne vakavamielisesti aikuismaisella äänellä. Tekstitkään eivät perkaa sukupuolten sotkuja tai ylistä sekoilua. Niissä on epämääräisen yhteiskunnallinen ote, josta huokuu kritiikkiä "uljaalle uudelle maailmalle". Post Acid Youth on tästä puhtaimmaksi viljelty esimerkki.

Matalalta möyrivää särökitaraa tulviva sointi on erittäin laajakangasmainen komppiryhmän ponnistaessa suoraan Led Zeppelinistä. Balamirin kitara ei pilitä, vaan maalaa isolla kädellä hetkittäin itämaisesti kosmista laajakangasta kuin tripin uumoilevassa ensivaiheessa. Nelosella kaahataankin vain hetkellisesti rajuimmissa riffeissä.

Useimmiten yhtyeen musiikki kiertelee ja kaartelee saalista väijyvän haukan tapaan. Vaikutelma on miellyttävä, mutta albumi kuulostaa vielä muutaman kuuntelun jälkeenkin kuin yhdeltä pitkältä numerolta, josta erottuu lähinnä päätösraita UFOs korkeammilla ja kuulaammilla kitarasoundeillaan.