Vanha kunnon Pelle Miljoona on näkyvästi mukana Soundin 7/26 sivuilla. Veteraanimuusikko kertoo Ari Väntäsen toimittamassa haastattelussa tuoreesta Kaiho-albumistaan ja palaa muistoissaan taaksepäin Haminassa vietettyihin nuoruusvuosiin. Jutussa sivutaan myös 1970–80-lukujen taitetta, kun Pelle oli joidenkin vuosien ajan kansakunnan ykköspunkkari, jonka lauluista kehkeytyi sukupolvikokemuksia. Lue alempaa katkelma pidemmästä haastattelusta, loppuosan artikkelista voit lukea lehdestä.
Muusikko Pelle Miljoonassa on monta puolta. On punkrokkari, reggaemies ja folkrokkari. Kaiho kallistuu tyyliltään viimeksi mainittuun. Yleisilme on aika rauhallinen.
– Se ei ole punkjuttua vaan enemmän balladipohjalla. Ei kuitenkaan mitään itkuvirsiä, vaan positiivisia ja toiveikkaita biisejä. 1960-luvulla tehtiin paljon hyvää musaa, josta diggasin heti tuoreeltaan. Niistä ajoista on tarttunut Kaiholle jotakin.
– Mitä teksteihin tulee, niin surrealistinen aika tuottaa surrealistista lyriikkaa. Mukana on myös henkilökohtaista kokemista, mikä johtuu varmaan iästäkin. Eiköhän me kaikki vähän tsiigailla taaksepäin ja mietitä, mitä on joskus ollut ja mitä on nyt, ja minkälainen henkilö itse oli nuorena ja toisaalta vanhempana.
Liian nuori -biisi antaa ymmärtää, että Pellellä oli jo lapsena kova palo päästä liikkeelle ja kokemaan maailmaa. Onko vieläkin?
– Ei se tässä vaiheessa elämää ole enää sellaista. Mutta Hamina tuntui pieneltä silloin aikoinaan. Se on ihan tosi juttu, mitä Liian nuori -biisissä lauletaan, että Renegades esiintyi Haminan Kino Helossa. En olisi saanut lähteä sinne, mutta laitoin nahkaiset juhlakengät jalkaan ja karkasin. Oli joulukuu, satoi räntää ja mä liukastelin sileäpohjaisilla kengillä. Kuuntelin keikkaa Kino Helon ulkopuolella seinässä olleiden tuuletusaukkojen kautta. Kaikki kuului tosi hyvin, Cadillac soi ja likat kirkuivat. Bändin suosio oli verrattavissa Dingo-hysteriaan.
Kokemus oli ilmeisesti miellyttävä myös Renegadesille, sillä laulaja Kim Brown jäi Suomeen loppuiäkseen.
– Me ystävystyttiin ja tehtiin kimpassa versio Cadillacistä Suomenlinnan Seawolf-studiossa. En tiedä, mitä sille äänitteelle tapahtui, mutta kokemus oli hauska. Vedin omat osuuteni suomeksi. Ihmettelin Suokkiin mennessä, miten Kim ehti polttaa neljä röökiä lauttamatkan aikana. Se oli kova tupakkimies, mikä varmaan koitui sen kohtaloksi.
Oletko koskaan kokenut mitään vastaavaa kuin Renegadesin ja Dingon suosio oli?
– Nousukausi alkoi Pelko ja viha– ja Viimeinen syksy -albumien [1979] kohdalla, ja Moottoritie on kuuman [1980] aikaan me oltiin aika helvetin suosittuja. En ollut silloin kovin onnellinen. Mulla oli sellainen ihmeellinen olo, ettei me oltu ansaittu sitä, että jengi huutaa hulluna meidän perään. Kun on nuori, ei osaa käsitellä sellaista. Mutta ei sitä kauan kestänyt.