ANDREW BIRD: Noble Beast

Arvio julkaistu Soundissa 2/2009.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Joko nyt olisi Andrew Birdin aika? Lahjakas lauluntekijä on hionut taitojaan pitkään ja Noble Beast -levy tuntuu hänen magnum opukseltaan.

Arvio

ANDREW BIRD
Noble Beast
Bella Union

Joko nyt olisi Andrew Birdin aika? Lahjakas lauluntekijä on hionut taitojaan pitkään ja Noble Beast -levy tuntuu hänen magnum opukseltaan.

Harmittomista sosiopaateista kertovan Oh No -avauksen intro on kuin seinän läpi äänitettyä kamarimusiikkia ja ennen ensimmäistä laulettua säkeistöä Andrew Bird viheltää todella tarttuvan teeman. Kertosäkeen aikana hän laulaa taitavia stemmoja itsensä kanssa. Sitten jossain taustalla pörähtää rikkinäisen putkiradion läpi soitettu kitara ja tyttöbändityyliset taputukset piipahtavat eteisessä. Kappale paketoidaan kevyellä viheltelyllä. Herranen aika, biisiinhän on tuhlattu yhtä paljon sovitusideoita kuin keskinkertainen rockbändi käyttää koko urallaan!

Jotta kaikki olisivat vielä enemmän ymmällään, on Andrew Bird klassisen koulutuksen saanut viulisti. Tällä poikkeuksellisella levyllä hän loistaa viulistina esimerkiksi ihastuttavan Effigy-valssin aikana. Jo leirinuotiolla äänitetty intro herkistää, mutta kolmannella minuutilla alkava soolo on suorastaan maaginen. Samaa yli­sanaa voi käyttää myös tämän albumin pääosin akustisesta, monikerroksisesta soundista.

Miltä Noble Beast sitten oikein kuulostaa? Usein vaivattomat kappaleet muistuttavat  The Shinsin kirjallisesta kitarapopista ja Andrewin laulua ei voi välttyä vertaamasta Rufus Wainwrightin varmaotteiseen baritoniin. Toisaalta Masterswarmin ensimmäinen minuutti ja lopun rutinat ovat kuin Thom Yorken soololevyltä lainattuja. Musiikissa on paljon tuttua, mutta se on silti kiistattoman ainutkertaista.

Lisää luettavaa