ANJALI: Anjali

Tämä levy pitää sen, mitä kansikuva lupaa. Klooriveden siniseksi sävytetyn kannen lävistävät epämääräisen säännöllisesti aaltoilevat viivat. Tämän läpi kuultavat Anjali Bhatian usvaiset kasvot. Periaatteessa kaikki on harmonista, mutta Anjalin katseessa on jotain erikoista. Siitä puuttuu se tyypillinen rakastan teitä -hymy ja tilalla on katse, joka on sekoitus kylmyyttä, lämpöä, itsevarmaa naista ja pikkulasta.
Anjali tulee kaukaa idästä, eikä poistu cd-soittimesta sitten millään. Hänen usvan läpi puskeva kaunis äänensä, joka ei edes yritä antaa vaikutelmaa, että rakastaisi kaikkia. Levyn tyyli sujahtaa trip hopin alle vaivatta rönsyillen kuitenkin niin ambientin, kuin drum and bassin suuntaan. Anjalin itämaiset juuretkin kuuluvat, mutta eivät ilmeisesti, vaan herkullisen vihjailevasti. Sisältä nouseva Intia kuuluu enemmän tunnelmassa ja Anjalin viekoittelevassa äänessä, kuin suoraan musiikissa tai soitinvalinnoissa, vaikka toki siinäkin. Albumi on kuin jännittävä seikkailuelokuva, jossa Anjali toisinaan harhailee pienenä lapsena kaupungin vilinässä (Lazy Lagoon), toisinaan hyppii pilvenpiirtäjän katolta toiselle sankarittaren elkein (Arabian Queen). Kaupunkimaisemakin vaihtelee viiden ruuhkasta esikaupungin yöelämän kautta viidakoituneeseen autiokaupunkiin.
Taustat on rakennettu taitavasti ja erityisen hyvällä maulla. Jatkuvasti muotoutuva äänimatto on onnistunut sekoitus tietokoneaikaa ja lämpimän akustista soundia. Nykivä konerytmi ja erikoiset äänikuviot kohtaavat vanhahtavan urkumelodian ja lämpimästi murahtelevat torvet, eikä levy siten livahda taustamusiikiksi vahingossakaan. Tämä levy tarttuu päähän, mutta ei jonkun kertosäkeen tai melodianpätkän, vaan loputtoman kiehtovan tunnelmansa ansiosta.