Arvio: Äkkipikaisuuden taidetta – Puiset Heilat vyöryttää avantgarden hengessä eikä turhaan toistele tekemisiään

Puiset Heilat
Tulevat menevät
Mydog / Linnaea et Mimosa

Merkillistä. Tajuntaani moukaroidaan yksiselitteisillä riffeillä ja persoonallisilla kielikuvilla. Silti musiikista on vaikea saada otetta. Kappaleet poukkoilevat mielensä mukaan ja kaaret ovat kärsimättömiä. Äänet tulevat, menevät, ja bändi tekee niillä mitä milloinkin haluaa.

Puisten heilojen perusresepti jäljittyy kyllä vaivatta. Tällä kertaa underground-konkareiden innoittajia ovat Pixiesin ja Helmetin kaltaiset vaihtoehtonimet, joilta trio on omaksunut niin äärimmilleen terävöitetyt kitarat kuin kaksivaihteisen dynamiikankin. Vyörytysten vastapainona soivat suloisen ilkikuriset välikkeet, joita vinosti harmonisoidut laulukuviot sysäilevät keskelle avantgardistisia näkymiä. Varsinaisten rakenteiden sijasta kappaleet tukeutuvat osioihin ja väittämiin. Kerran kuultuun ei välttämättä palata.

Äkkipikaisuudestaan huolimatta – ja pitkälti sen ansiosta – Tulevat menevät palkitsee. Vaikka äänenpaineen vaihtelut ovat yleistasolla ennakoitavia, pitää vikkelien rytmitysten ja folkahtavien suvantojen luova nyansointi kuulijan varpaillaan. Niinpä levyn pohjimmainen olemus jalostuu viehättäväksi arvoitukseksi. Se on samaan aikaan selväpiirteinen mutta silti tietoisen hahmoton.

”Haen liikkumatta muotoani kahden tilan ovettomassa aukossa / enkä halua olla nyt läsnä kummassakaan huoneessa”.