Arvio: Dragsvikin poliittisuus saa nyökyttelemään joko hyväksyvästi, kiusaantuneena tai huolestuneena

Helsinkiläisyhtye Dragsvikin toista albumia kuunnellessani mietin paljon jostakin aivoihini tarrautunutta ideaa, jonka mukaan tosiasioiden kohtaamisen kuuluukin tuntua epämiellyttävältä. Yhtyeen poliittista sanomaa kuunnellessani nyökyttelen joko hyväksyvästi, huolestuneena tai kiusaantuneena. Levy sättii kuulijaansa alati aivan aiheesta, mutta mietin, että suoraan voisi sanoa sävykkäämminkin.
Levyn tekstit ovat hämmentävän epätasaisia. Kappaleessa Jäbät vittuun kuultava rivi “Hyvät veljet ja jäbät vittuun, äijät ei oo ansainnu mitään” on parhaita iskulauseita aikoihin. Hirveimmillään kappaleessa vain referoidaan julkisen keskustelun puheenpartta vailla kiinnostavaa näkökulmaa. Nämä asiat voi myös lukea sosiaalisesta mediasta.
Bändinä Dragsvik on loistava. 1980-lukulainen syntikka-postpunk on viitekehyksenä ahdas, mutta yhtye onnistuu luovimaan sen ulkopuolelle varsin luontevasti. Oivaltavia koukkuja on joka puolella ja musiikillinen näkemys on tuore. Eritoten basisti Maijun soitossa riittää ihasteltavaa.
Ajoittain kömpelöistä teksteistään huolimatta Kaikki maailman kukat on viestinä maailmalle tarpeellinen, ja yhtyeen musiikilliset ideat ovat ensiluokkaisia.