Netin kitarayhteisöissä on käyty jo pitkään keskustelua siitä, miten somen videoalustat ovat saaneet uudet kitaristisukupolvet harjoittelemaan teknisesti vaativia, videolla hienolta näyttäviä sirkustemppuja bändisoittamisen kannalta olennaisempien tekniikoiden sijaan. Sitten on soittajatyyppi, jonka mielestä sähkökitaran geneeriset vingutussoolot on jo kuultu eikä virtuoosimaisessa kitarasankariudessa ole mitään sankarillista, ainoastaan noloa itsekorostusta.
Muun muassa Jonna Tervomaan, Tuure Kilpeläisen ja Ismo Alangon kitaristina toiminut Jussi Jaakonaho lienee jälkimmäisen koulukunnan tyyppejä. Hän soittaa vähäeleisesti ja ”hitaasti” melodiaa, soundia ja tekstuuria painottaen, eikä kajoa vahingossakaan blues-lickeihin.
Build on eklektinen ja arvoituksellinen instrumentaalilevy, josta kuulee Jaakonahon kokemuksen tuottajana. Tunnelmalliset kappaleet on sovitettu taiten, ja pitkäsoiton dramaturgia vie mukanaan. Biiseistä etenkin pahaenteisesti nykivä Magnetic vakuuttaa.
Lukuisten vierailijoiden tähdittämällä albumilla Jaakonaho soittaa varmaotteisesti teemat ja lickit, usein slidella, mutta hieman yllättäen kitaristin toisella soololevyllä ei kuulla yhtään varsinaista kitarasooloa. Tyylitajua löytyy, mutta itse jään kaipaamaan astetta rönsyilevämpää revittelyä.
