Arvio: Jay Lewis Gang on mainettaan etevämpi, mutta väärässä kohtaa säästäminen koituu sen kohtaloksi

Arvio julkaistu Soundissa 4/2018.
Kirjoittanut: Lassi Linnola.

Arvio

Jay Lewis Gang
Folio
Omakustanne

Lapsiruhtinas Olli Lindholmin mustalle listalle päätyneet Jay Lewis ja Daffy Terävä ovat palanneet tasaamaan tilejä itse tuotetun Folio-omakustanteen kera. Pahaa verta kupataan kymmenen kipaleen edestä kokoonpanolla, jonka jokainen jäsen on jättänyt äänijälkensä manserockin historiaan.

Hedelmällistä kasvualustaa irvailulle ja Spinal Tap -vertauksille on riittänyt aina yhtyeen intiimistä supermarkettikeikasta camp-henkiseen Folio-TV-mainokseen, mutta pienen siivun hatustaan joutuvat monet syömään Foliota kuunnellessaan. Tämähän on vallan hauskaa kasariräimettä! Faijarockin kivijalkaan valettu levy kumartaa Deep Purplen ja Whitesnaken suuntaan ja yhtyeen dynamona toimiva Lewis suoriutuu lauluosuuksistaan varsin mainiosti.

Jay Lewis Gangin kohtaloksi koituu sen ahkerasti harjoittama tee-se-itse -meininki. Edustussinkkuna julkaistu Liekki kuulostaa vielä varsin ammattitaitoiselta, mutta muun levyn kohdalla tuotantoarvot valahtavat nilkkoihin. Ulkoisen superegon avulla olisi poppoon potentiaali saatu valjastettua huomattavasti tehokkaammin. Emoyhtyeensä tuoreimmasta tekeleestä Jay Lewis Gang kuitenkin ottaa selkeän erävoiton.

Lisää luettavaa