Arvio: Justicen Hyperdrama ei ole sysihuono albumi, mutta töyssyjä sillä riittää

Ranskalaisen elektronisen musiikin kenttä ei ole ollut entisensä sen jälkeen, kun Daft Punk ilmoitti uransa päätöksestä vuonna 2021. Justicen historiasta löytyy vuosien varrelta eeppisiä hittejä (esimerkiksi D.A.N.C.E., 2007) ja suuria keikkoja, mutta duon neljännen levyn Hyperdraman perusteella ei ole vielä asiaa Ranskan uusiksi kuninkaiksi.
Hyperdrama on luotu niin tanssilattialle, itsevarmasti kadulla kävelemiseen kuin kotikuunteluun. Albumi käynnistyy Tame Impalan Kevin Parkerin kanssa tehdyllä Neverenderillä, joka sinkoaa kuulijan funkkaavien bassolinjojen ja 1970-lukulaisten analogisynien maailmaan, josta Justicen soundi on luotu. Hetkittäin reseptiä maustetaan tyylikkäästi muun muassa hämyisän jazzin sävyillä (Moonlight Rendez-vous).
Vaikka soundit ovat viimeisen päälle hiotut, sävellyskynä ei ole aina terävimmillään ja Hyperdrama alkaa toistamaan kaavaansa. Kuulija jää toivomaan paremmin toisistaan erottuvampia kappaleita, jotka osaisi nimetä albumin jälkeen uudestaan. Osasta kappaleita uupuu se maaginen jokin.
Töyssyistä huolimatta Hyperdrama ei suinkaan ole sysihuono albumi ja Justicen nimen voi nähdä jatkossakin ylhäällä festivaalijulisteissa.