Arvio: Laveamman jazz-käsityksen lumo – Harvakseltaan levyttävän Gourmet’n parissa ei pitkästy

Gourmet
En Garde
Fiasko

Lukuisissa eri kokoonpanoissa soittavan Mikko Innasen ja Esa Onttosen johtama sextetti on sukua Dalindèolle siinä mielessä, että senkin jazz-käsitykseen mahtuu vaivattomasti iskelmää, avantgardea, elokuvamusiikkia, neworleansilaista marssiperinnettä, surfia, saksalaista puistosoittokuntaa ja monia etnisiä sävyjä, mutta 1997 perustettu Gourmet oli itse asiassa astialla ensin. Harvakseltaan levyttävä tunnelmatehdas ei petä neljännelläkään albumillaan, vaikka villissä lännessä ratsastellut Six Acres Of Broken Hearts ehkä vieläkin on ylin suosikkini yhtyeeltä.

Bändin parhaat piirteet hehkuvat edelleen. Sekä fonisti Innanen että kitaristi Onttonen osaavat tehdä biisejä, jotka jäävät mieleen ja aiheuttavat tunnereaktioita visioista puhumattakaan. Veli Kujalan haitarin, Ilmari Pohjolan pasuunan ja Mika Kallion kaleidoskooppisen rumputyön leimaama sointi, jossa Petri Keskitalon tuuba hoitelee basson tonttia, on lyömättömän lämmin sentimentaalisen naivistisella tavalla. Esimerkiksi Onttosen When We Leave, Where Will We Go? leikittelee vanhan Eva-iskelmän kanssa ja vie sen New Orleansiin sydäntä riipivästi. Royn kohtalokas High Noon -meininki sivuaa yks kaks Gerry & The Pacemakersin muinaista mercybeathittiä. Innasen Lasinen vuori pysäyttää ajankulun haikealla nostalgiallaan. Pitkästymään ei pääse.

En Gardeen retkahtaa helposti sellainenkin ihminen, joka ei mielestään tajua jazzia lainkaan.