Arvio: Oman elämänsä George Martin – Bill Ryder-Jonesin Iechyd Da selättää elämän murheet

Arvio julkaistu Soundissa 1/2024.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Bill Ryder-Jones
Iechyd Da
Domino

Vielä viisitoista vuotta Coralista lähdön jälkeen kitaristi Ryder-Jonesin folkpop-orkestraatioissa kajastaa omaperäisen yhtyekemian vaikutus, mutta myös vakaasti perusteltu erkaantuminen James Skellyn laulunteon hegemoniasta ja värikkäästä psykedeliasta vähintään yhtä omaperäiseen, intiimiin sävellysten ja sovitusten maailmaan. Viimeisin verraton välivaihe olivat verkkaisessa slowcore-hengessä ja omissa mietteissä piehtaroinut albumikaksikko Yawn (2018) ja sen akustinen rinnakkaisteos samoista kappaleista Yawny Yawn (2019).

Nyt hissuttelu ja haukottelu on saanut riittää ja Ryder-Jonesin itsetietoisella ilolla nimetyllä Yawn Studiolla on herätelty virkeämpiä melodioita ja sovituksia varsin levollisina pysyneisiin laulusävelmiin. Walesinkielinen nimi Iechyd Da (Terveydeksi!) tuo ilmi, että Bill yhdistää levyn tarinoissa ja tunnelmissa sukujuurensa. Hän itse on Merseysiden West Kirbystä, ja Coral perustettiin viereisessä Hoylakessa, Kirranin niemellä, joka on Liverpoolin vieressä Mersey-joen vastarannalla. Mutta puoli sukua on Walesista, lapsuuden lomavierailujen kohteesta, maagisten paikkojen ja kauniin kielen seudulta.

Muistot ja mielikuvat heijastuvat melodioihin ja sovituksiin, jotka melkeinpä itseohjautuvat toivon, ilon ja valon tuojina henkilökohtaiseen melankoliaan.

Muistot ja mielikuvat kummankin seudun viehätyksestä heijastuvat melodioihin ja sovituksiin, jotka melkeinpä itseohjautuvat toivon, ilon ja valon tuojina henkilökohtaiseen melankoliaan. Välillä Ryder-Jones on suorastaan oman elämänsä George Martin, joka pystyy rakentamaan kokemuksilleen Penny Lanen kaltaisia Mersey-kuulokuvia, mutta albumin päätökseksi Walesin hengessä myös kauniin tuutulaulun Os Da. Välinäytöksenä Michael Head lausuu otteen James Joycen Odysseysta merten seireenien eteerisen kutsun sävyttämään instrumentaaliin.

Hauraan mielenterveyden, murenevien ihmissuhteiden ja traagisten menetysten surumieli pitää yllä aavemaisen herkkää kaihoa, vaikka idearikkaana tuottajana hääräily sekä toiveikkaat lyriikat valavat rohkaisevia tuntemuksia ja johtopäätöksiä mielekkääksi koettuun musisointiin. Viimeistään heleästä lapsikuoron helkkeestä tai nokkelista disco-vinjeteistä atmosfäärin voi kokea selättävän jäytävimmät murheet. Bill saa huolella ja haasteellisella innolla vilpittömän positiivista elonhenkeä tunteiden taiteiluunsa.

Lisää luettavaa