Arvio: Palaye Royalen kunnianhimo ei tunne rajoja – Stadioninkokoiset sovitukset täyttävät kylmäksi jättävän albumin

Palaye Royale
Fever Dream
Sumerian

Kanadalais-amerikkalaisten Kroppin veljesten Las Vegasissa perustama Palaye Royale käy neljännellä albumillaan päälle täydellä voimalla. Taiteilijanimien suojissa operoiva kolmikko kuvaa musiikkiaan fashion-art rockiksi, mitä voi pitää jopa osittain osuvana määritelmänä. Fever Dream tosin on hyökkäävällä soundilla kuorrutettuine biiseineen selvästi enemmän muodikas kuin taiderockiksi miellettävä kokonaisuus.

Suureelliseksi hakeutuvaa Fever Dreamiä kuunnellessa tuntuu kuin Palaye Royale yrittäisi tehdä vaikutuksen väkipakolla. Biisien melodiat ja toimivimmatkin kertosäkeet uhkaavat jäädä sivurooliin, kun Emerson Barrettin rummut ja Sebastian Danzigin koskettimet junttaavat kuulijan hartioita kasaan. Remington Leithin korskean ja lähes kiihkoilevan yliampuvan laulun tehtäväksi jää aivan liian usein toimia kappaleiden lopullisena armonlaukauksena.

Palaye Royale on selvästikin bändi, jonka kunnianhimo ja itseluottamus eivät tunne rajoja. Fever Dreamin yhtye on halunnut täyttää ihmisen kokoisuuden sijasta toinen toistaan painavammilla stadionin kokoisilla sovituksilla. Kylmäksi jättävän albumin jälkeen on huojentavaa kuunnella jotain muuta isoa mutta vähemmän tosikkomaista – kuten vaikkapa Musea.