Roger Daltreyn edellisestä omiin nimiin laitetusta soololevystä on kulunut jo sukupolven verran aikaa, joten vääjäämättä tulee mieleen, onko tämä 74-vuotiaan laulajan testamentti. On tai ei, mitään häpeilemistä siinä ei ainakaan ole. Yhä ilmaisuvoimaltaan veterässä äänessä oleva Daltrey saa hyvää tukea taustalaulajilta ja anti eroaa hyvin The Whon tuotannosta.
Daltrey on kuitenkin osittain palannut myös syvälle juurilleen, sillä levyllä olevan tyyppisiä soul- ja rhythm & blues -esityksiä varhainen The Whokin sisällytti ohjelmistoonsa, vaikkakin pienemmällä kokoonpanolla ja erilaisin äänenpainoin toteutettuna.
Enimmäkseen muiden lauluista koostuva levy toimii parhaiten voimaballadeissa ja riuskoissa r&b-vedoissa. Niiden lisäksi laulaja on ottanut mukaan sellaisia omia suosikkejaan kuin Manassasin How Far ja Nick Caven Into My Arms, josta kuullaan levyn riisutuin tulkinta. Vastaavasti omaa Certified Rosea sävyttävät täyteläisesti torvet ja levy päättyy rauhallisesti myös omaan balladiin Always Heading Home.
Komea näyte pitkän linjan konkarilta.