Laatikon sisällä on laatikko, sen sisällä uusi laatikko, ja niin edelleen. Tältä Yrjö Saarisen laulut kuulostavat. Täydellisiäkin rivejä seuraa lähes aina liuta jatkohuomioita, jotka taivuttelevat tarinaa eri asentoihin, kunnes jokin lause lopulta kiteyttää tai kampittaa
edeltäjänsä.
Miellevirtamainen kirjoitustapa saa musiikin kuulostamaan hetkessä syntyneeltä. Siitä huolimatta kaikki lienee harkittua. Kerrontaa reunustaa imelin koskettimin ja velmuin rytmein luotu äänimaisema, johon Saarinen tutustui jo vuosituhannen alussa TV-Resistorin kanssa. Lofi- sointi punastelee kotikutoisuuttaan, mutta on myös rutinoitunutta; ryydittyvätpä kappaleet dub-poljennolla, kosiskelevilla melodioilla tai sopimattomuuksilla, ne kertovat osaamisesta, joka käy laatutakuusta.
K+(y)=ZzZz on täynnä rinnakkaisia miniteemoja. Puhuttelevimmin musiikki tukee kirveleviä nuoruusmuistoja (Sen kesän kaikki yöt, Hiihtokisat ’86), mutta virttyneet taustat terävöittävät myös kaukokaipuuta (Stålarminkadulla) ja piiloviisasta assosiointia (Wittgenstein). Vaikka Saarisen pakonomainen kärkevyys latistaa toisinaan tunnelmaa, välittyy ilmaisun pohjavireenä lämmin myötätunto. Sen varassa vinksahtaneetkin vinkkelit yhdistyvät omaleimaiseksi maailmankuvaksi, joka houkuttelee avaamaan albumin kaikki laatikot.
