Täysin autiolta pöydältä on jännittävä lähteä analysoimaan Nick Salomanin laajennetun bändiegon The Bevis Frondin 29. albumia. Kuulokuvat ovat jääneet muutamaan kaverikehuilla varustettuun biisilinkkiin, eikä Soundin tai Rumban nettiarkistosta löydy yhtä ainutta mainintaa todellisen indie-sankarin edesottamuksista.
Yhtyeen ja oheisprojektien nimissä julkaistujen kappaleiden määrä ei kuitenkaan ole korvannut laatua, sillä Focus On Nature on koko tupla-albumin ja 19 raidan mitalta hämmästyttävän täysipainoinen, mukaansa tempaavan aktiivinen ja raikkaalla täsmäotteella omaan luonnontilaansa tuotettu punkfolkrockpowerpop-levy.
Lockdown-ajan yksin levytetyn Little Eden -levyn jälkeen Saloman on ottanut sessioihin jälleen neljä yhtyeen luottoveteraania ja tyttärensä Debbien toteuttamaan vilkkaampia visioitaan. The Bevis Frond järjestelee eri genrevaikutteet iskusävelien ehdoilla ja hedelmöittää ne erityisesti omilla sekä Paul Simmonsin ja Bari Wattsin skarpeilla kitarariffeillä ja -sooloilla, upeasti soundaavilla vintageuruilla sekä Debbien taustalaululla.
Laulajana Saloman on mestariluokkaa erityisesti tavassaan kertoa asiansa selkeästi, kiinnostavasti ja melodian hienouksien mukaisesti, fokus siinäkin suorituksen ja tunnepuolen luontevassa tasapainossa.