AUDIOSLAVE: Out Of Exile

Audioslaven toinen levy merkitsee pientä taantumista vahvaan esikoiseen verrattuna.

Soundgarden-laulajan Chris Cornellin ja Rage Against The Machine -soittajien superbändi tonkii entistä tarmokkaammin yhteisiä juuriaan. Nyt tehdään varsin selviä Led Zeppelin -pastisseja ja tahkotaan muutakin riffipohjaista rockia 1970-luvun alun malliin, höystettynä tuolloinkin käytetyillä folkrock- ja psykedelia-häivähdyksillä.

Tämä sopii oikein hyvin tuottaja Rick Rubinille, joka on palannut tuon aikakauden sointeihin aikaisemminkin. Niinpä Brad Wilkin rummut tömisevät aivan Bonhamin tyyliin ja Tim Commerford soittaa musikaalisesti kuin John Paul Jones. Cornell on oma Soundgarden-itsensä ja Tom Morello säväyttää edelleen aivan omilla soolosoundeillaan ja tiukalla taloudellisuudellaan. Hänen kitarasoolonsa eivät ole Pagea, vaan muutaman tarkoin valitun efektin ja läpisävelletyn melodiakulun toteuttamista.

Out Of Exile on vakuuttavaa bändisoiton juhlaa. Ikävä kyllä yhtyeen sävellyskynä on tylsistynyt eikä levyltä löydy kovinkaan erinomaisia melodioita. Jo avausraita Your Time Has Come on hämmentävän tavanomainen riffiltään ja kertosäkeeltään. Hyvinhän se kulkee, mutta juuri tältä yhtyeeltä olisi toivonut enemmän omaa sanottavaa.

Sama vika balladipuolella, joka toimi esikoisella hyvinkin ylväästi. Levyllä ei ole uutta Like A Stonea tai I Am The Highwayta, vaikka sinänsä mainio Be Yourself -single on sovitettu samaan muottiin.

Onneksi nuo Audioslaven sovitusmuotit ovat edelleen erinomaisia. Täyttä paahtoa seuraavat usein taidokkaat väliosat. Eikä Tom Morellon tarvitse alleviivata laulujen harmonioita barré-sointujen jatkuvalla jyystöllä. Joskus muutama tarkoin valittu sävel riittää.

Levyn tekeminen Los Angelesissa on tuonut sille paikoin yllättävääkin länsirannikon rentoutta. Mutta jos levyllä paistaa aurinko, se osaa myös korventaa ja tuottaa tuskaa. Chris Cornellin sanoitukset ovat edelleen sieltä synkemmästä päästä.

Jos Audioslave ei ole vielä tullut tutuksi, ei kannata tarttua ensiksi Out Of Exileen. Kelpo levy tästäkin tuli, mutta ensimmäinen (Audioslave, 2002) on selvästi vahvempi.