BLACK REBEL MOTORCYCLE CLUB: Beat The Devil’s Tattoo

Arvio julkaistu Soundissa 2/2010.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Black Rebel Motorcycle Clubia on äärimmäisen vaikea vastustaa jos yhtään pitää särökitaran äänestä. Lukuun ottamatta akustista Howl-albumia (2005) yhtyeen levytyshistoria pitää sisällään rockmusiikin herkullisimmin murisevia, surisevia ja pöriseviä kitaroita.

Arvio

BLACK REBEL MOTORCYCLE CLUB
Beat The Devil’s Tattoo
Co-op

Black Rebel Motorcycle Clubia on äärimmäisen vaikea vastustaa jos yhtään pitää särökitaran äänestä. Lukuun ottamatta akustista Howl-albumia (2005) yhtyeen levytyshistoria pitää sisällään rockmusiikin herkullisimmin murisevia, surisevia ja pöriseviä kitaroita. Niitä riittää myös tällä viidennellä albumilla.

Beat The Devil’s Tattoolla kalifornialaistrio ammentaa samoista kitararockin ikoneista kuin aiemminkin: The Jesus And Mary Chain, The Velvet Underground, Primal Scream ja Spiritualized kaikuvat näissä meluisissa ja hypnoottisissa rock’n’rollin, punkin, shoegazingin, suobluesin, gospelin ja psykedelian ristisiitoksissa.

BRMC:n soundi on nyt ehkä onnistuneempi kuin koskaan. Usein jokainen elementti on enemmän tai vähemmän säröllä, mutta silti äänikuva on erotteleva ja täynnä nyansseja. Isoa ja brutaalia soundia kompensoi tyylitajuisen vähä­eleiset sovitukset, joissa luotetaan toiston tehoon.

Yksittäisistä raidoista päällimmäisenä nousee esiin painostava Aya, mutta albumin kulmakiveksi kohoaa kymmenminuuttinen tehohoito Half-State. Silti on pakko myöntää, että levyn heikkous piilee sävellyksissä. Kokonaisuus kaipaisi muutamaa ykköstason biisiä, sellaisia kuin debyytin Whatever Happened To My Rock’n’roll.
Mutta en minä valita, vaan nautin.

Lisää luettavaa