THE BLANKO: Flying Colours

Arvio julkaistu Soundissa 4/2011.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Helsinkiläisbändi The Blanko esittäytyy debyyttialbumillaan poikkeuksellisen varmoin ottein. Kitaristi-laulaja Pauli Hauta-ahon kirjoittamia biisejä työstävä trio kutsuu kitaravetoista ilmaisuaan monimielisesti moderniksi retrorockiksi.

Arvio

THE BLANKO
Flying Colours
Ratas

Helsinkiläisbändi The Blanko esittäytyy debyyttialbumillaan poikkeuksellisen varmoin ottein. Kitaristi-laulaja Pauli Hauta-ahon kirjoittamia biisejä työstävä trio kutsuu kitaravetoista ilmaisuaan monimielisesti moderniksi retrorockiksi.

Perinteisiin mittoihin puristettu Flying Colours on tehokas paketti luonnikkaasti toimivia kappaleita, tiukaksi hitsautunutta soittoa ja kaiken muun hyvän lisäksi luontevasti englantia fraseeraavaa laulua.

Creamistä ja The Jimi Hendrix Experiencestä periytyvään kolmimiehisen voimalaitoksen kompaktiin tehokkuuteen luottava The Blanko luo levylleen ison ja äänekkään soundin, jossa kitara, basso ja kaikkialle ehtivät rummut muistuttavat paikoin jopa Kingston Wallin intensiivisestä kiehunnasta. Tuhdisti potkivan ja riffaavan Feelin vyörytykseen bändi ujuttaa jopa aavistuksen psykedeliaa. Save Me on sekin yksi levyn upeimmista raidoista Hauta-ahon falsettiinkin kipuavaa laulua myöten.

Vanhaa ja hieman uudempaa tyyliä yhdistelevän The Blankon itselleen kehittämä määritelmä osuu lopultakin oikeaan. Flying Colours on samanaikaisesti sekä vanhakantainen että moderni äänite. Levyltä käy samalla selväksi, että aivan tyhjälle kankaalle The Blanko ei sittenkään rockiaan maalaa. Kappaleista kun välittyy hetkittäin jopa Muselle tyypillistä kookasta dramatiikkaa.

Lisää luettavaa