BOMBER: Booze, Dope & Fever

Arvio julkaistu Soundissa 01/2005.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Helsingin rokuscene oli aktiivisimmillaan 90-luvun lopulla, jolloin touhukkailla musikanteilla oli vähintään yksi projektiyhtye kullakin. Bomber jätti jälkeensä vuonna 1999 julkaistun vinyylisinglen ja samoihin aikoihin tallennetun albumin, jonka terhakas pienyhtiö vihdoin julkaisee.

Arvio

BOMBER
Booze, Dope & Fever
Bad Attitude!

Helsingin rokuscene oli aktiivisimmillaan 90-luvun lopulla, jolloin touhukkailla musikanteilla oli vähintään yksi projektiyhtye kullakin. Bomber jätti jälkeensä vuonna 1999 julkaistun vinyylisinglen ja samoihin aikoihin tallennetun albumin, jonka terhakas pienyhtiö vihdoin julkaisee.

Bomberin muodostivat Flaming Sideburnsin kitaristikaksikko Jutila ja Suksi sekä taiteilijanimensä The Mutantsiin sittemmin vieneet El Toro ja Don Hesus. Bomber oli kuitenkin ennen kaikkea Arimatti Jutilan yhtye. Jälkikäteen on hyvin loogista, että Bomberia kutsuttiin Kallion Jolly Jumpersiksi ja se, että Jutila lopulta päätyi Jumpersin riveihin.

Liiankin alleviivaavasti nimetty levy maalailee aavaa preeriaa eksyen välillä rytmikkäimmille sivupoluille. Parhaimmillaan Bomber on viipyilevää kantria soittaessaan. Myös raastavan juuri-bluesin aakkoset osataan, kuten Heaven´s Gaten rouhiminen osoittaa. Rokkaavan rytmimusiikin puolelle kurkkiessaan ryhmä on tylsempi ja ulkokultaisempi.

Mikään kadonnut mestariteos Booze, Dope & Fever ei ole, mutta mielenkiintoinen paluu hetkeksi siihen intohimoisen puuhaamisen mentaliteettiin, joka ymmärrettävästi on väistynyt kuvioiden ammattimaistumisen myötä. 

Lisää luettavaa