BROADCAST: Tender Buttons

Arvio julkaistu Soundissa 10/2005.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Retrofuturistisen käsite muodostuu päinvastaisiin suuntiin vetävistä elementeistä.

Arvio

BROADCAST
Tender Buttons
WARP

Retrofuturistisen käsite muodostuu päinvastaisiin suuntiin vetävistä elementeistä. Sivistyssanakirjan mukaan alkuosa merkitsee taaksepäin suuntautuvaa, loppuosa tulevaisuutta ennakoivaa. Juuri siitä on kyse brittiläisen Broadcastin kokeellisessa popissa. Menneeseen viittaa yhtyeen ihannoima äänikuva, tulevaisuuteen musiikin muoto.

Kitaristi Tim Feltonin lähdön jälkeen Broadcast kutistui laulaja Trish Keenanin ja basisti James Cargillin muodostamaksi ydinkaksikoksi. Epäilemättä juuri siksi Tender Buttons -albumin soundi on yhtyeen aiempia julkaisuja pelkistetympi. Geometristen bassokulkujen ja tunneilmaisua karttavien lauluosuuksien ohella levyn olennaiseen olemukseen kuuluvat hieman epäkuntoisilta vaikuttavien analogisten syntetisaattorien äänet. Rytmi jää useimmiten jonnekin taustalle.

Sirpaleisen, enemmän vinjeteistä kuin kokonaisista sävellyksistä koostuvan albumin tunnelma vaihtelee jäätävästä tihkusta lämpimään kylpyyn. Välillä se viettelee väkisin, toisinaan ainoastaan ärsyttää. Kun toistoon perustuvien kappaleiden tekstitkin tuntuvat Brian Enon "oblique strategies" -korttipakan avulla kirjoitetuilta, riittää levyssä mysteeriä kerrakseen.

"Acquired taste", sanoisi brittiläinen. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa