CAKE: Pressure Chief

Arvio julkaistu Soundissa 12/2004.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Cake julkaisi vuonna 2001 yhden kaikkien aikojen epätasaisimmista levyistä. Comfort Eagle -teoksella oli kaksi loistavaa kappaletta (Long Line Of Cars ja Commissioning A Symphony In C), mutta loppuosa levystä oli todella tyhjänpäivästä amerikanrokkia.

Arvio

CAKE
Pressure Chief
Columbia

Cake julkaisi vuonna 2001 yhden kaikkien aikojen epätasaisimmista levyistä. Comfort Eagle -teoksella oli kaksi loistavaa kappaletta (Long Line Of Cars ja Commissioning A Symphony In C), mutta loppuosa levystä oli todella tyhjänpäivästä amerikanrokkia. Lähdin tutustumaan kalifornialaisbändin uutuuteen hyvin epäilevällä mielellä – voiko bändi yhä jatkaa totaalista hakuammuntaa vai onko se vihdoin osunut kultasuoneen.

Pressure Chiefillä Cake onnistuu ainakin häivyttämään pitkään vainonneen perättömän huumorileiman. Bändi julkaisi muutama vuosi sitten kieli poskessa heitetyn version I Will Survivesta, joka vastoin odotuksia levisi netin kautta opiskelijoiden ryyppäjäisten vakionumeroksi ja sitä kautta suureksi kulttihitiksi. Cover-biisien houkutusta Cake ei kuitenkaan ole pystynyt vastustamaan, sillä versioinnin kohteeksi on tällä kertaa valittu 70-luvun pehmorock-akti Breadin Guitar Man. Ei huono valinta, ja uusikin versio on varsin oivaltava. Valitettavasti Caken omat kynäilyt eivät nouse samalle tasolle – Pressure Chief -levy on tasaisempi kokonaisuus kuin Comfort Eagle, mutta ilman yhtäkään todellista ässäbiisiä. 

Lisää luettavaa