CARL HANCOCK RUX: Rux Revue

"They took away our drum/so I use my voice", ilmoittaa Carl Hancock Rux tummanpuhuvalla Elmina Blues Opuksella, eikä se ole tyhjää uhoa. Kun tämä aiemmin runouden ja teatterin parissa toiminut musta mies New Yorkista käyttää ääntään niin elokuvat täyttävät kuulijan pään, hän alkaa haistaa ja maistaa, ja muistaa. Sitten Last Poetsin ja Gil Scott-Heronin kukaan ei ole maalannut koko mustaa kokemusta näin huimasti. Ruxin kameleonttimainen ääni runoilee, rappaa ja hetkittäin laulaakin kuin shamaani, joka on saanut suoran yhteyden kansansa kollektiiviseen tajuntaan.
John "Dust Brother" Kingin, Tom Rothrockin ja Rob Shnapfin (Elliot Smith, Beck, Fu Manchu) loistavasti tuottama Rux Revue lähtee syvästä bluesista – levyn päättävässä I Recall (There I Am)issa Rux vuodattaa primitiivisen akustisen kitaran säestyksellä – ja gospelista navigoiden soulin, jazzin ja funkadelian kautta tämän päivän hip-hoppiin asti säkättävien sähköpianojen, funkyjen luuppien ja scratchien, hoodoo-rumpujen, viileiden kontrabassojen ja erittäin hienosti valittujen samplejen kanssa omaa identiteettiään menettämättä. Vaikka sähkökitarat ujeltavat tosissaan vain majesteettisen sateisessa, kujertavan urun kaunistamassa Languid Librettossa niin Jimi-vainaan henki leijuu mystisesti koko maiseman yllä hunajaisten taustalaulajattarien väritellessä sitä Supremesin, oopperan ja enkelikuorojen synteesinä.
"Only revolution is our evolution", Rux hyräilee sattuvasti levyn käärmemäisesti funkyllä avausraidalla näin tiedottaen, ettei hänen näkemyksensä sen paremmin kuin elämäkään alistu millekään yhdelle näkökulmalle. Ruxin suoraan asiaan menevän ja siinä pysyvän, mutta monia teitä kulkevan loitsuamisen rinnalla useimpien hiphoppareiden riimit kuulostavat yhtä yksioikoisen ohuilta ja kaupallisilta kuin iltapäivälehtien paljastukset. Rux on verbaalinen virtuoosi ja todellinen näkijä.
Aika näyttää miten suuren yleisön näin syvä meininki saa, mutta kävi miten kävi, niin jokaiselle mustan musiikin rakastajalle Rux Revue on Sensaatio.