Rumputuli on totaalista kuin Berzerkerillä, mutta sama eduksi kääntyvä järjetön koheltamisen magia puuttuu. Grindiin hypätään innokkaasti kuin Napalm Death, mutta hullua groovea uupuu. Rähinää on kuin Carcassilla ja käänteitä kuin Nasumilla, mutta tapporiffit ja juovuttava vauhdinhurma ovat kadoksissa.
Jo nuo mieleen tunkevat nimet kertovat, ettei Carnalation ole missään nimessä hukassa. Se on oikeilla jäljillä, ajoittain täsmälleen asiassa. Brutaalin deathin ja grindin genressä ei aina ole ensisijaisesti tarkoitus erottua muista, vaan tärkeintä on äärirajoille vedetty rypistys. Silti olisi tärkeää, että musiikki jättäisi edes jonkin merkin, jonka välittömästi yhdistäisi esittävään yhtyeeseen.
Silmät ummessa Carnalationia ei erota muista suomalaisista saman genren puurtajista, saati ulkomaisista. Genreuskollisuudestaan, riittävän lyhyistä biiseistä ja pätevistä ääriaineksista huolimatta Deathmask on keskitason grind-läjäys, ja grindissa se tarkoittaa auttamatta tylsää albumia.